Archive - Hel 10, 2010

Jäätynyt lehti

Puusta pudonnut koivunlehti, jonka näin jäällä.

Jäiset kiteet

Kävelin järven jäällä ja huomasin jäässä paljon kauniita pakkasen muodostamia kiteitä.

Suudelma

Pakkaspäivän lempeä kasvimaailmassa (tai sitten vain kuvaajan omassa mielessä?), kuvattu tammikuun lopulla.

Pakkasen kukkaketo

Autiotalon lasiin oli Pakkanen kylvänyt oman kukkaketonsa 9.2.2010

Puluko?

Hälytys ruokintapaikalla, iso hahmo humahti ohi. Äkkiä kamera valmiiksi, ja ikkunaan, ei mitään erikoista. Sitten makkarin ikkunasta etsimään ja siellähän iso lintu istui pihamännyssä.

iltapäivän auringossa

Aurinko näyttäytyi tänään pitkästä aikaa. Valoisa aika on kasvanut jo niin paljon, että työpäivän jälkeen ehtii vielä jonkun kuvan napata - jos ei muualta niin kotipihan puista.

Pakkasaamun auringonnousu

Tänä aamuna 10.2. oli vaihteeksi taas kunnon pakkanen ja aurinkoinen päivä tulossa. Kaikkialla leijui usvaa.

Mikä laji?

Mikähän laji mahtaa olla kyseessä? Pyydetty Kuusamossa heinäkuun alussa.