Puheenjohtajan havaintovihko

Suksin hiihtoretkellä lähes yhteen kärpän kanssa. Pieni näätäeläin on sukulaisensa lumikon tapaan talvella puhtaan lumen värinen ja lähes mahdoton erottaa talvimaisemassa.

Uudenvuodenpäivän jälkeinen yö oli talven hienoin; täysikuu, kirkas taivas ja valkeaa lunta kaikkialla. Tällaista yötä ei voi tuhlata sisällä.

Talvi oli Jouluna nipistelevän ”perinteinen”. Kaksi reilun 10km:n talvilintulenkkiä on nyt hiihdetty melkein 15 asteen pakkasessa – mahtavaa; pehmeää lunta kaikkialla, maisemat hienoja.

Tänään lyhyt valoisa aika kului Keuruun viimeisiä riekkoja etsiessä. Riekko taantuu vauhdilla. Levinneisyysalue on jo oman lyhyen muistini aikana siirtynyt useita kymmeniä kilometrejä pohjoiseen.

Jos haluat kokea metsän, mene sankkaan ikikuusikkoon, loka-marraskuun tihkusateisessa iltahämärässä, yksin. Ole, tunne, anna ajatusten leijua.

Lokakuun puolivälissä katselin luontodraamaa, jota en ole koskaan aikaisemmin kunnolla nähnyt; nimittäin hämähäkkien lentoonlähtöä. Nyt kun sen tiedän, niin kerronpa miten homma toimii.

Luonnonsuojeluliiton hallitus kokoontui Kolifoorumin huipputapaamisen aikaan Kolilla, hieman alempana vaaranrinteellä tosin. Paikalla oli varjotapahtuma, jossa mm.

Soiden aatelistoon kuuluva kurki on osoittautunut menestyjäksi. Muutama vuosikymmen sitten näytti, että kurki katoaa soiden ojituksen myötä. Isot ovat kuitenkin oppivaisia.

Syyskesä on vilahtanut kuin varkain. Yksi syyllinen nopeaan ajankuluun on löytynyt lähimetsistä. Melkein kaikkia marjoja on ollut vähän turhankin runsaasti.

Välillä on hyvä päästä hetkeksi paikkaan, jossa turhanpäiväisyydet unohtuvat. Joskus se onnistuu kynttilänvalossa kotisohvalla, toisinaan tarvitaan vaikeampi tie. Minut heinäkuun viimeinen viikko vei vaellukselle Itäkairaan, muinaisen Suomen maisemiin.