Blogittajia

LUMOUS

Hannele Ahponen on Suomen luonnonsuojeluliiton LUMO2010-vuoden koordinaattori. Tässä blogissa hän taustoittaa kuukausittain vaihtuvia teemoja. Erityisen lähellä Hannelen sydäntä ovat pienvesi- ja taajamaluonto.

 

IKIJÄÄRÄ

Terho Poutanen on SLL:n entinen tiedotuspäällikkö, joka on siirtynyt Itä-Suomeen viettämään eläkepäiviään, luonnon keskelle. Kerran biologi, aina biologi. Tässä blogissa paljon nähneen luontomiehen kynästä saavat osansa rakasta luontoa kaltoin kohtelevat.

 

PUHEENJOHTAJAN HAVAINTOVIHKO

SLL:n liittohallituksen puheenjohtaja ehtii kiireiltään myös havainnoimaan luonnon menoa. Biologian ja maantiedon opettaja on ehtinyt myös väitellä filosofian tohtoriksi, saukkojen ekologiasta. Tässä blogissa kiinnitetään huomio ajankohtaisiin tapahtumiin luonnossa ja etsitään vastauksia luonnossa kulkevan ihmisen pohdintoihin.

 

YLLÄPIDON TIEDOTUKSIA

Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.

 

Blogit

Käyttäjän tepo kuva

Sellua vai pystyparkettia?

Seurattuani tämänpäiväistä (5.11.) eduskunnan kyselytuntia televisiosta en voi olla palaamatta Suomen luonnonsuojeluliiton ja Erik Bruunin vierailuun eduskunnassa Kessi-kamppailun aikaan.

Käyttäjän RSu kuva

Lentoon lähdössä

Lokakuun puolivälissä katselin luontodraamaa, jota en ole koskaan aikaisemmin kunnolla nähnyt; nimittäin hämähäkkien lentoonlähtöä. Nyt kun sen tiedän, niin kerronpa miten homma toimii.

Käyttäjän tepo kuva

Pälkäneeltä kuukaudessa Kameruniin

Satelliittisääksi Jukka on päässyt onnellisesti Kameruniin, missä se on viime päivät kalastellut Lagdon tekojärvellä.

Käyttäjän tuomaz84 kuva

Palkittuja suokuvia!

Ikkunasuomenluontoon.fi -bloggaaja, Luonnonsuojeluliiton eläköitynyt viestintäpäällikkö Terho Poutanen valitsi suokuvista neljä suosikkiaan.

Käyttäjän tepo kuva

Hannes Ignatiukselle muistorahasto

Hannes Ignatiuksen (1931—2009) huhtikuinen poismeno KwaZulu-Natalissa vyöryttää mieleeni joukon välähdyksiä Suomen luonnonsuojelun järjestöhistoriasta.

Käyttäjän tepo kuva

Anna Puu – Metsän Neito

Luin Luonnonsuojelijasta, että Anna Puustjärveä oli pyydetty Suomen luonnonsuojeluliiton metsäkampanjan kummiksi ja tämä oli suostunut. Onnittelen!

Käyttäjän RSu kuva

Kokousretkeilyä

Luonnonsuojeluliiton hallitus kokoontui Kolifoorumin huipputapaamisen aikaan Kolilla, hieman alempana vaaranrinteellä tosin. Paikalla oli varjotapahtuma, jossa mm.

Käyttäjän tepo kuva

Linnunrataa Lintukotoon

Perjantaina (23.10.) ilmestyneessä Suomen Luonnossa 8/2009 kerrotaan Lintukodosta. ”Minne ne menevät?” jättää vähälle huomiolle sen, miten linnut tiensä Lintukotoon löytävät.

Käyttäjän tepo kuva

Tienvarret hoitonurmikoiksi?

Kuutostietä (valtatie 6) rakennetaan parhaillaan Lappeenrannan kohdalla moottoritieksi.

Käyttäjän tepo kuva

Mykkä koiras lastenhoitajana?

Aikakauslehtien lokakuun numeroista silmiin osui kokosivun mainos, missä kyhmyjoutsenkoiras roikottaa pientä lasta kattohaikaran tapaan. Liberon vaipat saavat vihdoinkin Joutsenmerkin!

Yhdistele sisältöä