Käyttäjän tepo kuva

Susi vai Väyrynen

Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho ry:n kettujaosto on käynnistänyt projektin, jolla halutaan suitsia Suomen susikantaa.

Käyttäjän RSu kuva

Ilveskannan arvioinnista

Vihdoinkin talvi. Lunta ja jäätä riittävästi vaikka saukkolaskentaan. Niin tuli aika Keuruun seudulla kehitetyn saukkokannan arviointitutkimuksen lumijälkilaskentaan.

Käyttäjän RSu kuva

Metsähiiri levittäytyy pohjoiseen

Metsähiiri (Apodemus flavicollis) on eteläisimmässä Suomessa yleinen, mutta jo Keski-Suomen leveysasteilla vain laikuttaisesti esiintyvä.

Käyttäjän tepo kuva

Kirja on

Veikkaaja-lehden toimitussihteeri kirjoitti Ilta-Sanomiin viime vuoden puolella sivun korkuisen kolumnin ”Kirjoista eroon”.

Käyttäjän RSu kuva

Koskikarat pellolla

Sateinen ja lämmin syystalvi ovat tehneet maastoretkistä vähemmän houkuttelevia. Tänään näin vasta toiset saukonjäljet (emo ja poikanen kulkeneet yhdessä) koko talvena.

Käyttäjän tepo kuva

Eläintarhat jo luonnonpuistoja!

Päivälehtien ja muidenkin medioiden toimituksissa on etäännytty varsin kauas alkuperäisestä luonnosta. Tässä pari esimerkkiä eilispäivältä.

Käyttäjän tepo kuva

Jäkälät lisäävät luonnon monimuotoisuutta 3. William N.

Kuluneen jäkälävuoden yllätys oli Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja -romaani ja sen nouseminen Suomen Kirjasäätiön jakaman Finlandia-palkinnon saajaehdokkaaksi.

Käyttäjän tuomaz84 kuva

Sivuston kehittämistä

Ikkuna Suomen luontoon -sivuston siirtäminen nopeammalle ja suuremmalle palvelimelle on vieläkin yskähdellyt, siitä todistuksena oli lähes kahden viikon pyytämättä ja yllätyksenä tullut käyttökatko

Käyttäjän tepo kuva

”Mustasarvikuono lensi turvaan”

Tämänaamuisessa [13.12.] päivälehdessä oli lehden tiedesivuilla kahden palstan ”Tiedekuva”. Kuvaan liittyvä teksti oli otsikoitu: ”Mustasarvikuono lensi turvaan”.

Käyttäjän tepo kuva

Jäkälät lisäävät luonnon monimuotoisuutta 2. Uusi opas palkittiin.

Jäkälien ja sammalten ”harrastuksen vähäisyys johtuu varmaankin ensi kädessä siitä, ettei meillä ole toistaiseksi ollut vasta-alkajalle tarjottavana juuri minkäänlaista suomenkielistä opaskirjaa”.

Yhdistele sisältöä