Käyttäjäkyselyn tuloksia

Käyttäjän Tuntematon kuva

Käyttäjäkyselyyn vastasi reilun kuukauden aikana 39 ihmistä. Tässä lyhyesti tuloksia ja onnelliset arvonnan voittajat!

Puolet vastanneista kuului ikäryhmään 46-60-vuotiaat. Alle 35-vuotiaita oli vain muutamia, joten sivuston käyttäjät ovat selkeästi jo kypsemään ikään ehtineitä.Maantieteellisesti käyttäjiä on ympäri Suomea. Pääkaupunkiseudulta, Itä-Suomesta ja Pohjois-Suomesta oli vain muutamia käyttäjiä. Vastaavasti kaksi kolmasosaa käyttäjistä asuu alueella "muu Etelä-Suomi" ja Länsi-Suomi. Suurin osa sivuston käyttäjistä on Luonnonsuojeluliiton jäseniä. Suomen luonto -lehden tilaajia on sen sijaan vähemmän.

Suurin osa vastaajista käy sivustolla vähintään viikoittain, reilu kolmannes jopa päivittäin. Tärkeimmäksi ominaisuudeksi  nimettiin eliöiden tunnistamisapu. Hyvänä kakkosena arvostettiin muiden kuvien katselemista. Keskustelut kuvista ja palaute omista kuvista saivat vähemmän ääniä.

Tulevaisuuden kehityskohteista tärkeimpänä pidettiin tietoa hyvistä retkikohteista. Eliöryhmittäiset galleriat ja blogit saivat hieman vähemmän ääniä. Selkeämpää käyttöliittymää tai parempaa visuaalista ulkonäköä toivoi sangen harva.

Vastanneiden kesken arvottiin kaksi Laulujoutsenen perintö -kirjaa. Onnekkaat voittajat olivat Raili Isomäki ja Sinikka Kosunen.

Kommentit

Palkinto

Kiitos Laulujoutsenen perintö kirjasta, joka on kiinnostava ja asiallinen kirja, joskus arpaonni suosii minuakin. Sukunimeni on kuitenkin Ilomäki. Kiitos!

nuoret

meitähän isoja ikäluokkia tietty riittää joka paikkaan: meitä kun nimittäin on, niin siitä sitten riittää moneen

yhä nuorempia ikäluokkia on olemassa yhä vähemmän (koska jo heidän vanhempiaan oli hyvin vähän) - mutta silti huomasin pari vuotta sitten vielä koulussa nuorten parissa eläessäni, että yhä harvempi nuori on millään lailla kiinnostunut luonnosta - ei edes esteettisesti!

kauneutta ei nähdä, kun ei oo kimalletta, neonvärejä, liikettä - hiljaisuus ei kiinnosta, siinä ei oo energiaa ja voimaa - eläinten elämä, se nyt on vasta tylsää, ja sen näkemiseksi pitäis nähdä vaivaa (paitsi jotkut lemmikit, joille voikin tehdä mitä vain) - ja ennen muuta: jos luontoa seurais, pitäs mennä ulos, kuvittele nyt: ulos ja viipyillä siellä

jo kymmenen vuotta sitten, kun olin pienessä maalasikylässä töissä koulussa, muistuu sieltä mieleen koulun retki: mentiin polkua pitkin metsään yläasteikäisten kanssa - millainen murina kuului väessä: kun hyttynen pisti ja männyn neulaset pisti jalkaan ja oksakin taisi olla - ja nää oli sentään maalaisnuoria!

Ajattelisin niin että

lasten ja nuorten luonnosta erkaantuminen ei johdu heistä itsestään vaan kasvatuksesta.

Kun meillä oli lapset pieniä niin pidin 6-7 vuotta "vapaata" työelämästä ja otin muutaman hoitolapsen.
He olivat kaikki täältä kaupungin laidalta, läheltä metsää ja luontoa 2 - 6 vuotiaita.
Mulle ihmisenä joka opetin omat lapset ihan pienestä pitäen luontoon ja metsiin ja tunnistamaan lintuja ja kukkasia, oli ihan kummallinen asia että nää mun hoitolapseni eivät tienneet yhtään mitään luonnosta.

Ja heillä oli ainakin kova into opetella ja tutustua metsiin ja tehdä käpylehmiä ja askarrella luonnosta löytyvistä materiaaleista kivoja juttuja.
Me tehtiin retkiä metsään ja opetin heille että metsää ei saa roskata eikä taittaa turhaan oksia puista sekä paljon muita asioita luonnosta.

Ongelma oli se että lapset eivät saaneet viedä itse tekemiänsä juttuja kotiinsa koska niistä saattoi putoilla roskaa!'
Vaikka lapset tekivät lahjoja vanhemmilleen niin vanhemmat olivat kuulemma heittäneet ne menemään kun tuli roskia lattialle....

Joten ei ole mikään ihme että nykyään nuoret ja lapset yhä vähemmän ymmärtävät luonnosta mitään.

Yleistää ei kuitenkaan voi.
Tunnen nuoria jotka vaeltelevat metsissä ja tutkivat lintuja ja kasveja. Oma tyttäreni on erittäin innokas luontoihminen ja tuntee paljon enemmän kasveja ja lintuja kuin minä.
Hän haaveilee maalle muuttoa ja viihtyy metsissä.

Lapset ovat tabula rasa - se mitä me heille opetamme niin sen he suorastaan imaisevat itseensä, tyhjästä taulusta tulee se miksi me vanhemmat sen piirrämme.
Joka suhteessa, niin hyvässä kuin pahassa.

-Marita-

Totta, aniki

Kyllä harvassa on ne nuoret joita luonto oikeasti kiinnostaa.

Meidän nuoruudessa taisteltiin luonnon puolesta, ei aina ihan oikeinkaan, mutta yritystä oli. Nyt katsellaan vain telsusta tai tietsikasta jotain toisten kuvaamaa luontofilmiä. Maataan sohvalla ja nutustellaan sipsejä.

Roskat heitetään juuri siihen missä ollaan, ja pikkupuut katkotaan jos tielle sattuvat. Mopolla ajetaan kukkien päälle mieluummin kuin väistetään jos sattuu metsäpolulla joku kasvamaan.

Muutamia nuoria luonto oikeasti kiinnostaa, mutta he ovatkin nuorten mielestä hiukan" hörhöjä "? Vaan niinhän se on aikuistenkin maailmassa sama ilmiö, vain me muutamat "vanhat parrat" olemme ajattelevia luonnon suhteen.

Tuo kirja kertoo hyvin aikamme ilmiöistä luonnon suhteen.

Ei saa olla

aina niin hirvittävän negatiivinen lapsia ja nuoria kohtaan, mistä se jo melkein vihaksi muuttunut negatiivisuus oikein juontaa?

Kateudestako?

Vaikka oon vanha kalkkuna itse, niin mun mielestäni suurin osa lapsista ja nuorista on aivan ihania ja reiluja ja fiksuja.
Varsinkin koirien kanssa kulkiessa saan usein lapsia mukaani ja juttelen tosi paljon lasten kanssa ja myös KUUNTELEN mitä he juttelevat.

Mulla ainakin on vain myönteisiä kokemuksia niin lapsista kuin nuoristakin.

Sanotaan aina että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
Uskon että tuo vanha sananparsi pitää edelleen erittäin hyvin paikkansa.

Ja kun ajattelee kuka sen luonnon on pahiten tuhonnut ja saastuttanut ympäri maailmaa, niin kyllähän se on niin että se on nimenomaan meidän sukupolvi.

-Marita-

samaa mieltä

16- vuotiaana olen ihan samaa mieltä siitä, että luonto ei kiinnosta nuoria enää pätkääkään.
Kaverini oli äitienpäivänä erehtynyt pomimaan ketunleipää valkovuokkojen sijasta. Biologia on kaikkien mielestä maailman kamalin aine, vitosia ja kutosia tippuu jokaiselle joka kokeesta... "hyvä vaan jos se ilmastonmuutos tulee ni ei tarvii enää kastuu lumessa ja palella ratikkapysäkillä" oon kuullut jonkun sanovan. Eläimillä ei ole tunteita eli on ihan sama ostaako onnelisen kanan munia vai ei. Paitsi että ne epä-onnelliset munat ovat halvempia. Ja jos joku epäonnekas hyönteinen (hämähäkki tai ampiainen) vahingossa eksyy sisälle se pitää heti tappaa "...kun se on niin ruma ja ällöttävä"
Ainoa joka kuuntelee mun luontokertomuksia pitämättä mua "hörhönä" on kaikkien vihaama bilsanopettaja, ihme jos se ei kohta kyllästy mun juttuihin... Eikä sekään koskaan kerro omista havainnoistaan, kuuntelee vaan mun jutun loppuun ja kiiruhtaa sitten seuraavalle tunnille.
Pari kaveria olen saanut mukaan metsään kameran avulla, ja siinä samassa opetettua joitakin kasvi / eläinlajeja. Ja niillä on ollu ihan hauskaa vaikka ne ovatkin keskittyneet vaan hyvän taidekuvan saamiseen.
Mutta onneksi on olemassa tällaisia nettisivuja jossa on tilaa kaikkien kertomuksille ja saa apua sellaisilta ihmisiltä jotka tietävät asioista enemmän kuin itse tietää.

Hienoa, frida

Hienoa huomata, että ainakin yksi nuori on löytänyt tälle foorumille. Kaikenlisäksi sellainen nuori joita Suomessa pitäisi olla rajattomasti enemmän nykyisin.

Marita tuossa aina puolustaa lapsia ja nuoria, ihan oikein, mutta hänellä ehkä vain hyviä nuoria ympärillä. Kyllähän koulukuljettajana tapasin muutaman inhimillisen lapsukaisen, mutta 80 % kuljetettavista oli itseään täynnä kuin Hakalin kaljatynnyri, siis viis muista ja luonnosta tai eläimistä. Usein pidin luonnosta oppituntia koulumatkoilla, ja osaa jopa kiinnosti, kysyivät kaikenlaista ja katselivat ikkunasta kohteita. Suurin osa lapsista kuitenkin puhui vain tietsikapeleistä, tai uusista vaatteista, uusista tietsikoista / peleistä.

Enkä ole negatiivinen mitenkään lapsia / nuoria kohtaan, vaan kun ei kertakaikkiaan tule sellaisia sympaattisia nuoria vastaan kuin joskus vahingossa. Onneksi niitä " vahinkolaukauksia " on kohdalleni sattunut täällä muutamia, muuten luulisin jo koko nuorisokansan pilaantuneen.

selvyyden vuoksi

selvyyden vuoksi sanon, että kun aloitin tään keskustelun, en halunnut ottaa mitään kantaa siihen, onko nuoret hvviä vai huonoja ihmisisä, ihania vai kauheita (se on mielestäni ihan toinen keskustelu)

halusin vain sanoa, että nuoria luonto ei kiinnosta ja on hyvin kaukainen asia - en mitenkään ole sitä mieltä, että jos luonto ei kiinnosta, olis kamala ihminen (nuori tai vanha)

Hmm..

Pitkään aikaan en ole muistanut käydä täällä, mutta ilmoitettakoon näin jälkikäteen, että täältä löytyy myös nuori käyttäjä. 21 vuotta ikää.

Olen samaa mieltä Fridan kanssa, että nykynuoria ei luonto juurikaan kiinnosta. Istutaan sisällä pelaamassa pelejä tai Mäkkärissä syömässä. Viime kesänä eräs kaverini näki kyyn, ja ihmetteli mikähän käärme se on. Kyllä minun mielestäni tuollaiset perusjutut pitäisi jokaisen tietää; Miltä näyttää kyy, miltä näyttää koivu..

Itse olen pienestä asti viihtynyt luonnossa. Menin mieluummin metsään leikkimään, kuin pihan hiekkalaatikolle. Ja biologia oli yks lempparikouluaineista. Onneksi kuitenkin nuoristakin löytyy aina välillä näitä luontoihmisiä. :)

Mikä on hyvä ja mikä paha nuori?

Voiko ihmisestä sanoa että hän on paha?
Mikä on paha ihminen?
Onko paha nuori sellainen joka on vilkas ja kiinnostunt eri asioista kuin iippitilia?

Voidaanko me vanhemmat lokeroida nuoret pahoiksi sen takia että he vähät välittävät luonnosta?

Vanhin poikani ei suurin surminkaan mene metsään ja on täysi City-ihminen.
Hän on käynyt yliopiston huippunumeroin ja valmistunut diplomi-insinööriksi ja toimii nykyään kansainvälisessä firmassa matkustaen ympäri maailmaa ydinvoimaloissa turvalaitteiden tarkastajana ja huoltajana.
Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa joku öttimönkiäinen tai kelopuu....siis hän ei ole inhimillinen ja on paha ihminen....???

Myönnän ihan suoraan että mua suunnattomasti suututtaa se että jotkut vanhemmat ihmiset haukkuvat nuoria sen vuoksi että he eivät käyttäydy samoin kuin vanhat ihmiset.

Mä toivon että en koskaan itse tule niin katkeraksi että mun pitää alkaa mollaamaan muita saadakseni itseni jotenkin ylennettyä.

Siis olet Iippitilia sitä mieltä että 80 prosenttia lapsista on täysin mätiä ja huonoja ja mitääntekemättömiä?
Jotenkin tulee mieleen Hitler joka halusi puhdistaa ihmisrodun...
Mä en ihan oikeesti pystynyt ymmärtämään tätä asiaa.
Mä en KOSKAAN yleistä mitään.
En voi ymmärtää minkä takia meidän vanhempien pitää edes ajatella että nuoret olisivat samanlaisa kuin me. Eihän se ole edes luonnollista.

Maailma muuttuu ja jos me emme pysty muuttumaan mukana niin se tuo meille todella suuria henkisiä ongelmia. Ja valitettavasti ne ongelmat näkyvät kaikkein parhaiten juuri täällä netissä.

Mä toivon sulle iippitiilia paljon enemmän tilaa sydämeen myös muita ihmisiä kohtaan.
Jokainen ihminen on arvokas - pitää hän sitten luonnosta tai ei, se ei ole ihmisen hyvyyden mittari.

KENESTÄKÄÄN lapsesta tai nuoresta ei koskaan saa mennä sanomaan että hän on paha ja epäinhimillinen.

Ihan oikeesti - mä en ymmärrä mä olen vaan todella pahoillani niiden ihmisten puolesta joiden täytyy alentaa toisia ylentääkseen itsensä...

Ja juuri me vanhemmat ihmiset olemme tehneet maailman tähän tilaan missä se nyt on. Eivät lapset ole kaataneet sademetsiä eivätkä lapset ole myrkyttäneet meriä. ME vanhemmat ihmiset sen olemme tehneet.
Jos jotain syytän maailman luonnon nykytilasta niin en ainakaan lapsia enkä nuoria.

"Ymmärrä lapsen arvo. Älä tunne ylimielisyyttä lasta kohtaa, sillä et ole häntä parempi"
-Robert Henri-

-Marita-

??????

HEI haloo???

Missä ihmeen kohdalla olen puhunut pahoista ihmisistä????? Kokemukseni vain, paljon nuorten kanssa komminikoineena, on se, että ihmiskunta on menossa itsekkyyteen kovaa vauhtia. 80 % nuorista ei tosiaankaan ajattele kuin itseään, ei muita ihmisiä eikä luontoa / luontokappaleita. Tämä, siis tekeekö se ihmisistä PAHOJA ei suinkaan ole tullut minun kirjoituksistani.

Please, lukekaa kirjoituksia oikein, ja lopettakaa se "minun ajatusmaailmani on oikea" asenne silloin kun luette toisten kirjoituksia. Meillä jokaisella on omat kokemuksemme ympäröivästä maailmastamme. Ja jokaisella myös oikeus kertoa siitä.

Maritalla on todennäköisesti vain hyviä kokemuksia nuorista, minulla ainakin suurinosa kokemuksista on vähemmän hyviä, siis en pidä itsekkäistä ihmisistä, jotka viis veisaavat mitä jollekkin muulle tapahtuu. Täällä ainakin on näitä itsekkäitä aina vain enemmän, ei ole kaiketi minun vikani, jos asun alueella joka lisääntyvässä määrin kaikkoaa inhimillisyydestä.

Me aikuiset olemme tehneet ainoastaan omista lapsistamme sellaisia kuin ovat. Omat tyttäreni eivät tee pahaa kenellekkään, ei edes hämähäkille. Siis osaltani olen koittanut ylläpitää inhimillisyyttä, mutta en voi koko Klaukkalan nuorisoa pistää oppimaan inhimillisyyttä muita ja luontoa kohtaan. Vai pitäisikö minun? Kyllä nuorilla ihan omat aivotkin ovat, ei vanhemmat kaikkea voi heidän päähänsä iskeä, ainoastaan opastaa. Luonani käy vieraita lapsia hyvin paljon, ulkoiluttamassa koiriani, pelataan pelejä, jutellaan, ja he ovat niitä vahinkolaukauksia, joista aikaisemmin kirjoitin.

Jos vielä kerrankin joku väittää, että olen negatiivinen nuoria kohtaan, niin antakoon puhelinnumeronsa, vaimme jutella ihan kahdestaan.

Olen OMAN näkökantani nyt julkituonut.

*****

Niin minäkin.

-Marita-

Negatiivinen kuva ...

on syntynyt Marita T:lle ja minullekin ihan vain siitä, että olet niin monta kertaa nuoria moittinut täällä. Äskeisessäkin viestissäsi on erittäin voimakas yleistys: "...80 prosenttia nuorista ei ajattele kuin itseään..." on erittäin vahva negatiivinen lausunto nuorista.
Minusta nuorissa ei ole yhtäään sen enempää itsekkyyttä kuin aikuisissa. Lisäksi oletan, ettei nuorten persoonallisuus ole vielä kehittynyt, tietynlainen näkökulman kapeus pitää hyväksyäkin. Meidän aikuisten tähtävä on osoittaa sitä ymmärtävämpää asennetta; sellaista ei ole jatkuva moittiminen.
Olen samaa mieltä sinun kanssasi, ippitilia, siitä että aikuiset ovat itsekkäämpiä kuin ennen. Ihan sen takia, että kaikenlaiset Sarasvuot ovat ihan siihen kannustamassa. Mitä muuta on kaikenlainen kilpailun korostaminen yritysvalmennuksessa.
Sitä kyllä kaipaan, että aikuiset aina puuttuisivat tapahtumiin, kun huomaavat nuorilta ei-hyväksyttävää käyttäytymistä. Puuttumisen tulee kuitenkin olla ystävällistä ja kannustavaa; lujaa se saa kyllä olla.

Tämän kerran vielä yritän vääntää rautalangasta

Iippitiilia kirjoitti "Missä ihmeen kohdassa olen puhunut PAHOISTA ihmisistä"
Lainaan hänen kirjoitustaan tuosta vähän ylempää jossa hän kirjoitti jollekin nuoremmalle palstalaiselle:
"Marita tuossa aina puolustaa lapsia ja nuoria, ihan oikein, mutta hänellä ehkä on vain hyviä nuoria ympärillään"

Siispä kysyn sinulta iippitiilia mikä on hyvän vastakohta?
Minun pienen järkeni mukaan se on paha. Joten sanoit kirjoituksessasi suoraan että 80 prosenttia nuorista on pahoja.
Ja sitä en karvoineen kaikineen niele.

Itse tein kirjoitusvirheen kun kirjoitin ihmisistä, en ajatellut että lapset ja nuoret eivät ole mielestäsi ihmisiä.

Kirjoitit myös että koulukuljettaja aikanasi (20-30 v?????) olet tavannut jopa muutaman ihan inhimillisen nuoren?????????????

Mitä ihmettä muuta voi kirjoituksestasi lukea kuin ihan luonnotonta katkeruutta lapsia ja nuoria kohtaan?

Mä haluan vielä sanoa että en totta viekööt ole itsekään mikään erityisen lapsirakas enkä huokaile kuinka ihania pikkulapset ovat.

Lapset kuitenkin etsivät itseään ja yleensä ne villeimmät "Vaahteramäen Eemelit" pärjäävät elämässään hyvin.
Ja mä hyväksyn heidät sellaisina kuin he ovat - he ovat meidän tulevaisuutemme.
Ja menneisyyttä ajatellen, eivät he paljon huonommaksi voi maailmaa enää muuttaa.

Nykyaika vaatii ihmiseltä enemmän. Myös tietty itsekkyys kuuluu asiaan ja ihan pikkulapset ovat luonnostaan itsekkäitä.
Se on hengissäsäilymisvaisto joka ohjaa niin pientä lasta kuin eläintäkin.

Oletko katsellut luontodokkareita, kuinka isompi linnunpoikanen työntää heikomman pois pesästä ja olet varmaan kennelinpitäjänä huomannut että heikoin koiranpentu jää aina huonommalle nisälle...

Jossain vaiheessa lapsen elämäämme me erkaannutaan luonnosta ja aletaan ymmärtää mitä on itsekkyys. Ja meille opetetaan että on väärin olla itsekäs. Siinä vaiheessa me ollaan vielä kahden vaiheilla, mitä pitää tehdä. Annako leluni toiselle vai pidänkö sen itse.

Ilman pienintäkään itsekkyyttä ei pärjää nykyajan hektisessä ja kovassa maailmassa. Myös se asia täytyy ottaa huomioon.
Ellei pidä puoliaan niin on aina viimeisenä nokkimisjärjestyksessä.

Myös me tavallamme kuulumme eläinkuntaan ja luontoon niin kauan kun vielä tän rakkaan Telluksemme päällä tallustelemme - kunnes kuolemme sukupuuttoon paljon ennenkuin aurinko laajenee ja nielaisee maailmamme.

Mutta se mitä meidän ihan jokaisen pitäis ymmärtää on se että erilaisetkin ihmiset ovat samanarvoisia kuin me luontoihmiset.
Jos joku ei välitä luonnosta tuon taivaallista niin hän voi rakastaa jotain muuta asiaa joka on hänelle tärkeä. Ei se että lapsi tai nuori on vilkas, meluisa tai kiroileva tee hänestä pahaa ihmistä.

Nuoret on hauskoja ja heillä on aivan mielettömän hienoja ajatuksia jotka ei välttämättä aina liity luontoon.

Totta kai mäkin myönnän että lapset ja nuoret kyhjöttää nykyään ihan liikaa sisällä tietesikkapelejä pelaten...mutta kuka sen tekniikan on keksinyt. Me aikuiset tietenkin. Ja kuka antaa lapsille luvan pelata sotapelejään kaiken aikaa...me aikuiset tietenkin.
Meiltä aikuisilta vaaditaan paljon ja tuntuu että nykyään ne aikuiset jotka ovat työelämässä ovat liian kiireisiä ja ne aikuiset jotka ovat työttöminä sortuvat ihan liian usein kaljan kittaajiksi.

Sanoin tässä "ihan liian usein" en siis missään tapauksesa yleistä työttömiä alkoholisteiksi, mutta heidän osuutensa on koko ajan huolestuttavasti kasvamassa.
Lapset eivät valmista olutta.
Me aikuiset myös myymme tai annamme olutta lapsille ja alaikäisille.

Suurin osa vanhemmista todella välittää lapsistaan riippumatta siitä ovatko vanhemmat työelämässä tai kotona. Moni jolla menee huonosti myös rakastaa lapsiaan vaikka ei pystykään heistä huolehtimaan oman ongelmansa takia.
Syy ei ole lapsen jos lapsi on yksin kadulla öisin.

Aina ei elämä mene niin että jaksaa katsoa lastensa perään, ihan liikaa on mielenterveysongelmia ja loppuunpalamista. Se ei ole lasten syy vaan nyky-yhteiskunnan.

Ainoa asia mitä me voidaan tehdä parantaaksemme niin omaa kuin muidenkin elämää on olla suvaitsevaisempia ja ymmärtää myös se kuuluisa sukupolvien kuilu.
Se oli olemassa meidän nuoruudessamme ja se tulee aina olemaan.
Pysyttäiskö me kuitenkin edes vähän madaltamaan sitä ymmärtäväisyydellä?

-Marita-

näin

vanhana 61w ukkelina aatellut jos nyt olisin nuoria --- varmasti pelaisin tietiskalla,,, eli joka ikäkaudella omat villitykset , meillä oli ns.lättähatut

Myös rautalangasta.

Jos sanon ihmistä itsekkääksi, se ei ole sama kuin paha. Paha ihminen tekee tarkoituksella toisille pahaa. Olen tuntenut pahoja ja ilkeitä ihmisiäkin.

Se, että kokemukseni mukaan nuoret ovat kaikkoamassa inhimillisyydestä, ei ole sama asia kuin, että he olisivat pahoja.

Nuoria kohtaan tunnen juuri sitä mitä he tuntevat ikääntyvää ikäpolvea kohtaan. Kuten itse sanoit, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Nyt on jo kiire mennä puolustamaan yhtä yksinhuoltaja äitiä ja hänen poikaansa huoltajuusasiassa. Sossu meinaa väkisin huostaanottaa pojan vaikka äidissä ei muuta vikaa kuin liian köyhä? Nuorten oikeuksien puolustaminen on yhteiskunnassa mennyt ihan pepulleen, nuorille pitää olla merkkivaatteet, heille pitää kustantaa harrastukset,,,,ym. muuten otetaan huostaan? Menen vaikka oikeuteen, mutta hyvällä äidillä ja hänen pojallaan pitää olla oikeus olla yhdessä, vaikka ei rahaa olisikaan. Joten näin negatiivinen olen nuorten asiassa.

Tuo nuorten palvominen vääristää nuorten katsontakantaa kaikkea muuta kohtaan.

Sanon vielä kerran...En ole negatiivinen lapsia / nuoria kohtaan, vain kyllästynyt siihen ettei nuorille opeteta toisten kunnioitusta, oli kyse sitten ihmisistä, eläimistä, luonnosta, ym. Kyllästynyt siihen, että jos sanon metsikössä ihan kauniisti nuorille " älkää viitsikö katkoa niitä pensaita", niin vastaus on " v.....ko se sinulle kuuluu "

Nyt piste tälle keskustelulle, olkaa ihan niin negatiivisiä kirjoituksiani kohtaan kuin haluatte, koska sitähän kuitenkin olette.

Rakas iippitiilia

Mulla ei ole yhtään mitään sinua vastaan.
En koskaan halua pahoittaa kenenkään mieltä, mutta en myöskään halua että mitään kansanosaa painetaan niin alas ja katsotaan niin hyödyttömiksi kuin annat kirjoituksistasi ymmärtää.

Sehän on selvää ikärasismia!

On totta että nuoret käyttävät kirosanoja - niin käyttävät monet vanhemmatkin ihmiset. Miksi vanha ihminen saa sanon V**U mutta lapsi tai nuori ei saa?

Itse sain erään vahemman "herrasmiehen" kimppuuni kun kävelin kuulemma liian keskellä kävelytietä.
Tämä noin 70 vuotias mies huusi kurkku suorana vanhasta rumasta ämmästä huoraan asti kaiken mahdollisen:)
Myönnän että suutuin ja herrasmies sai kuulla kunniansa, en mäkään mikään enkeli todellakaan ole.
Olin valmis vaikka käymään käsiksi jos mies olis yrittänyt lyödä ja nyrkkiä hän puikin nenäni edessä.
Sen verran vahvempi olisin ollut kaikkine kremppoinenikin että kyllä pikku ukkeli olis lentänyt pää edellä kuraojaan.

Tämä ei ole ainoa tapaus mitä olen saanut ikäihmisten puolelta kuulla.
Kyllä jotkut vanhemmat ihmiset osaavat olla myös ilkeitä ja siitä olen heidän puolestaan murheellinen.

Onnellinen ihminen ei inhoa eikä kadehdi ketään. Jos ihmisellä on oma elämä hallussa niin hän on tasapainossa myös ympäristönsä kanssa. Iällä eikä terveydentilalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Nuo ikävät tapaukset eivät kuitenkaan saaneet mua inhoamaan ikäihmisiä.
Vanhat ihmiset ovat ihania ja mukavia jutukumppaneita ja heillä on paljon sitä elämän tuomaa viisautta mitä mulla ei vielä ole.

Olen oikein onnellinen että oon jo päässyt tähän ikään ja elänyt elämäni yleensä aina positiivisin ajatuksin.
En haluais olla nuori tänä aikana jolloin on kovin vaikeaa olla nuori.
Nuoret ovat ihania ja kauniita, en silti palvo nuoruutta.

Hmm..joo ainoa mitä suorastaan kadehdin nykynuorilla on heidän kauniit vaatteensa, kun olin itse nuori niin eipä ollut niitä merkkifarkkuja eikä napapaitoja:)
Ei ole mitään pahaa siinä että haluaa pukeutua oman makunsa mukaan. On ne sitten halpisvaatteita tai rikkaimmilla merkkivaatteita.
Mun lapsilla ei juurikaan ollut merkkivaatteita vaikka varaa oliskin ollut, eivät he juuri koskaan niitä vinkuneetkaan.
Kauniita vaatteita heillä oli, niitä saa ihan yhtä hyvin halpakaupoista.
Kun nuorella on tarpeeksi itsetuntoa niin hänen ei tarvitse rakentaa sitä merkkivaatteilla.

Negatiivisuus ja turha kyttäily tekee ihmisestä onnetoman ja yksinäisen.
Ollaan onnellisia siitä mitä meillä on.
Raha ei tee onnelliseksi, enkä usko että ketään lasta huostaanotetaan pelkästään vanhempien köyhyyden takia.
Takana täytyy olla paljon muutakin ongelmaa.

-Marita-