Oletko nähnyt herppejä? Ilmoita ne Kevätseurantaan!

Käyttäjän kevätseuranta kuva

Edellisen blogimerkinnän jälkeen kevät on edennyt huimasti. Huhtikuu oli pääosin tavallista lämpimämpi, mutta loppua kohti viileni ja vappua vietettiinkin jo normaalin koleassa säässä. Havaintoja Luonto-Liiton Kevätseurantaan on kuitenkin saatu runsaasti ja Kevätseuranta-galleriaan on tullut ilahduttavan paljon hienoja kuvia!

Erityisen mukavaa on tänä vuonna saada havaintoja vuoden teemalajeista, matelijoista ja sammakkoeläimistä, lempinimeltään herpeistä (herpetologia = matelijoita ja sammakkoeläimiä tutkiva tiede). Kuinka moni lukija osaa luetella kaikki Suomen kymmenen lajia? Mieti hetki, ennen kuin luet eteenpäin.

Matelijoita meillä on viisi lajia: kolme lajia käärmeitä ja kaksi liskoja. Käärmeistä kyy ja rantakäärme lienevät useimmille tuttuja, mutta Ahvenanmaalla elävä kangaskäärme on niin piilotteleva, että harva on sitä nähnyt. Liskojamme ovat sisilisko ja vaskitsa, joka siis on jalaton lisko eikä käärme.

Matelijat ovat tänä vuonna heränneet talvihorroksestaan tyypillisessä tahdissa, tosin lämpimän kevään ansiosta tavallista aikaisemmin. Ensimmäisenä ilmestyivät aurinkoa ottamaan maaliskuun puolivälissä sisilisko- ja kyykoiraat, jotka heräävät ennen naaraita valmistautumaan soidinkamppailuihin. Näistä kahdesta lajista on jo tähän mennessä tullut ilahduttavan paljon havaintoja, muutamia myös Pohjois-Suomesta. Ensimmäiset rantakäärmeetkin ovat havaintojen perusteella lähteneet liikkeelle aikaisin, jo huhtikuun alkupuolella, ja vaskitsakin on nähty jo huhtikuun puolivälissä. Parina aikaisempana vuonna nämä kaksi lajia ovat yleensä heräilleet vasta toukokuun puolella. Tosin niistä tulee joka vuosi sen verran vähän havaintoja, että on vaikea sanoa mitään tarkkaa. Kangaskäärmeestä ei toistaiseksi ole saatu ainuttakaan havaintoa.

Sammakkoeläimiäkin meillä on viisi lajia, joista kolme on tutun sammakon oloisia: rupikonna, "tavallinen" sammakko ja viitasammakko. Viitasammakko ja sammakko ovat kovin samannäköisiä, ja lisäksi lähes yhtä yleisiä, joten mikä tahansa näkemäsi sammakko saattaakin olla viitasammakko! Parhaiten lajit erottaa kutuäänestä: sammakko kurnuttaa ja viitasammakko pulputtaa. Itse eläinten lisäksi Kevätseurannassa kerätään havaintoja myös sammakonkudun ilmestymisestä lammikoihin. "Sammakoiden näköisten sammakoiden" lisäksi Suomessa elää kaksi häntäsammakko- eli salamanterilajia: vesilisko ja rupilisko (jotka siis eivät olekaan liskoja). Näistä vesilisko on varsin yleinen, mutta rupiliskoa tavataan vain Suomen itä- ja kaakkoisosissa sekä Ahvenanmaalla.

Sammakotkin olivat tänä keväänä liikkeellä aikaisin. Ensimmäinen uskalikko Kurussa 2.3. oli kuitenkin luultavasti herännyt vahingossa. Maaliskuun puolelta tuli silti vielä muutama sammakkohavainto, ja ensimmäiset viitasammakot ja rupikonnatkin nähtiin huhtikuun alussa. Kutuaikakin alkoi havaintojen perusteella jo 8.4. Porvoossa. Sammakot eivät kevätkiihkossaan juuri kylmää säikähdä, vaan menot saattavat alkaa vaikka järvessä olisi vielä jääkansi. Vesiliskot sentään malttoivat odottaa hieman, ja niistä on tullut muutama havainto huhtikuun puolivälistä alkaen. Rupiliskoja ei kukaan kevätseuraaja ole vielä onnistunut näkemään.

Herppejä voi harrastaa siinä missä lintuja, kasveja tai sieniäkin. Tässä on muutama linkkivinkki, joilla pääsee alkuun. Kannattaa tutkia, minkälaisessa ympäristössä kukin laji viihtyy ja olla liikkeellä lämpimällä säällä keskipäivän aikaan, niin mahdollisuudet nähdä erilaisia herppejä ovat suurimmat. Lähetäthän kaikki havaintosi tämän vuoden teemalajeista Kevätseurantaan! Jatkossa havaintoja kaivataan myös erityiseen atlaskartoitukseen (viides linkki).

http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/lajit.html
http://www.herpetomania.fi/ (ks. linkit)
http://www.sammakkolampi.fi/
http://www.fmnh.helsinki.fi/elainmuseo/selkarankaiset/tietoa/herp/index.htm
http://www.fmnh.helsinki.fi/seurannat/herp/index.htm

Kevätseurantaan kaivataan toki edelleen havaintoja muistakin kuin herpeistä. Tällä hetkellä Etelä-Suomessa odotellaan mm. tuomen ja käenkaalin kukkia sekä pajulintuja ja käkiä. Pohjoisemmassa voi pitää silmiä auki esimerkiksi haarapääskyjen ja mantukimalaisten varalta. Kevätseurantahavaintoja löydät näistä linkeistä:

http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/tuoreet.html
http://www.hatikka.fi/public_query2.php?queryid=3791.604

Kevätseuranta jatkuu vielä reilun kuukauden ajan. Yksittäisetkin havainnot ovat arvokkaita, joten vielä ehdit osallistua! Havaintoja palauttaneiden kesken arvotaan kiikarit.

Inka Plit
kevätseurantasihteeri, Luonto-Liitto
http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta