Luonnonkukkien päivän retki Harakkaan

Ennakkovaroituksena: Luonnonkukkien päivänä sunnuntaina 14.6. on tarkoitus järjestää luonnonkukkien kuvaamiseen painottunut kasviretki Helsingin edustalla sijaitsevaan Harakan saareen. Viime vuonna retken järjestäminen ei onnistunut, mutta tänä vuonna tilanne näyttää lupaavalta.
Retken ajankohta on vielä avoinna, mutta siitä tulee ensisijassa varmistumisen jälkeen. Oppaana toiminee Seppo Parkkinen, joka tuntee sekä Harakan saaren kasvit että kasvien kuvaamisen perusteet.
Retki on ilmainen ja avoin kaikille. Erityisen tervetulleita ovat Ikkuna Suomen luontoon -sivuston käyttäjät!
- Ylläpidon tiedotuksia
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.




Viimeisimmät kommentit
2 tuntia 40 min sitten
1 päivä 10 tuntia sitten
1 päivä 10 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 päivä 22 tuntia sitten
1 päivä 23 tuntia sitten
2 päivää 11 tuntia sitten
5 päivää 11 tuntia sitten
5 päivää 11 tuntia sitten
5 päivää 13 tuntia sitten