Kesäperhosia

Käyttäjän RSu kuva

Perhosharrastus nousi uuteen kukoistukseen kun keksittiin, että kauniita luontokappaleita ei tarvitsekaan harrastuksen vuoksi tappaa. Erityisesti päiväperhoset ovat suuria ja komeita ja melko helppoja tunnistaa – kunhan vain hankkii kotimaisen määrityskirjan. "

Omaan kesääni perhoslinjan kiertäminen on kuulunut jo viitisentoista vuotta. Linja on siis samana pysyvä reitti, joka kiertelee niittyjä, pellonpientareita ja ratapenkkoja. Poikkeaapa se pienellä luonnontilaisella suollakin, josta lajistoon saadaan joka vuosi muutamia erikoisuuksia. Linja yritetään kiertää kerran viikossa vapusta syyskuulle, mutta sateella tai myrskyssä maastoon ei mennä. Tarpeen mukaan perhoset otetaan haavilla kiinni, mutta vapautetaan heti määrityksen jälkeen.

Perhostelu on kauniiden kesäpäivien leppoisaa puuhaa. Haavi olalla, ilman paitaa, kierrellään kauniissa maalaismaisemassa heinä hampaissa… No, todellisuus on joskus hieman vähemmän romanttinen. Tänään pilvettömältä taivaalta paistavassa auringossa + 27C, paarmoja kohtuullisesti ja kun 6 kilometrin reitiltä haavittiin määritettäväksi noin 130 perhosyksilöä, 17 eri lajista, hiki virtasi. Sinänsä kesä on toistaiseksi ollut perhosille huono; liian sateinen ja kylmä. Mutta nyt näyttää paremmalta. Ehkä jo seuraavalla kierroksella päästään kolmeensataan perhosyksilöön…

RSu