Millaisella kameralla kuvaatte?

Teenkin tästä kysymyksestä yleisen.

Eli millaisella kameralla + varustuksella kuvaatte?

Itselläni Canonin PowerShot A710A.

Käyttökokemukset ovat periaatteessa olleet hyviä, tärkeintä on tietysti se, että automatiikan saa päältä pois. Siltkin tämä digikuvaus vielä pikkuisen närästää. Varsinkin näiden pokkareiden etsimet, joista ei parhaimmillaan näe yhtään mitään, joten yllätyksiä on aina luvassa kun kuvia lataa koneelle. Myös laukaisimen viive on ärsyttävä.

Järjestelmän tietysti ostaisin, mutta tämä on taas rahoituskysymys.

Canon

Olen tyytyväinen omaani, Canon PowerShop S2 IS.

Aivan mahtavaa vanhemmalle ihmiselle, kun ei tarvitse kumarrella niin paljoa, ja kuitenkin saa vaikka maan tasolta kuvia. Siinä kun on kääntyvä näyttö. On toki myös normaali silmällä pidettävä etsin.

Lähes järjestelmäkamera, vaan ei kuitenkaan. Säätöjä löytyy vaikka muille jakaa, ja automatiikka.

Hankaluutena on se, ettei linssinsuojus tahdo pysyä päällä.

Tykkään kun on sen verran painoa, että pysyy vakaampana, entinen järjestelmäkamerani painoi 135:n putken kanssa lähes 2 kg:tä. Tämä neljänneksen siitä.

Kamerassa on sekä optinen, että manuaalicoom, ja yhteensä laskettuna 48 x suurennus. ( turhan suuri ) Jalkaa olen harkinnut, ei ole sopivaa vastaan juossut.

Kameroista

Mulla on kaksi kameraa. Pokkarina on Panasonic Lumix DMC-FX9 ja olen ollut siihen tyytyväinen.

Järkkärinä on Canon Eos 400D ja tällä hetkellä siinä objektiiveina kaksi zoomia, 35-80 mm ja 75-300 mm. Zoomit ovat näppäriä, mutta niiden valovoima on huono. Olen juuri hankkimassa 100 mm makroa, joka varmaankin parhaiten sopii sen tyyliseen kuvaukseen, jota harrastan mieluiten. Haaveissa huippuvalovoimainen kiinteäpolttovälinen objektiivi :).

(Havaittua)

Canon PowerShot S3 IS

Canon PowerShot S3 IS ja Manfrotto Modo 785B -tripodi. Haaveissa SX1. Järkkäreiden kuvanlaatu kyllä houkuttelee, mutta toisaalta nämä kompaktikamerat tulee näppärästi mukana pyöräillessä. Ja onhan sillä hinnallakin merkitystä. S3:n kiinteä objektiivi tuntuu taipuvan kelvollisesti hyvinkin erilaisiin kuvaustilanteisiin. Ainakin tarpeeksi hyvin minun taidoille.

Canon

Entinen kamerani oli Canon PowerShot S2 IS, tosi kiva kamera, ja yksinkertainen käyttää vaikka kuvausmahdollisuuksia oli aika paljon. Tämä nykyinen, Canon PowerShot SX10 IS on tehty liian hienoksi. Nappulat pieniä ja monikäyttöisiä, pyörivä valitsin ei toimi kuin oveluudella, linssit eivät ole tarkoitettu 10,0 megapixelille, jne. Ainoastaan käätyvä näyttö ja musta väri oli ne houkuttimet johon sorruin. Huonojalkaiselle tuo kääntyvä näyttö on ehdoton.
Vieläkin harkitsen tuon vanhan korjauttamista.

Tämäpä ikävä uutinen

SX1 on melkein sama kamera kuin SX10, joten nämä ippitiilian mainitsemat heikkoudet löytyvät varmaan myös tuosta minun haaveilemasta koneesta. Canon näyttää sijoittavan kompaktikameroiden nappulat nykyään samaan tyyliin kuin pokkareihin, eli yhden napin takana on useita toimintoja. Se kyllä harmittaa vanhaan tyyliin tottunutta, mutta kai siihenkin voi tottua.

Miten S2 muuten hajosi?

Hajosi

Yht´äkkiä vain putki jäi menemättä sisään, korjaus maksaa noin 200 €, ei kiva. Kamera alkoi huutamaan E 18, siis putken ohjainkomponentti kaput. Saisi edes kuvia, mutta ei saa vaikka putki on kokoajan ulkona.
Tämä uusi kamera saa myös kummia päähänpistoja. Jatkuvakuvauksella se valottaa kolmen sarjoja, vaikka painan kokoajan laukaisinta, ja kamera on liikkumatta, niin eka kuva ylivalotettu, seuraava ok, seuraava alivalotettu, sitten ylivalotettu, ok, alivalotettu ja tätä niin kauan kuin laukaisin on alhaalla. Siis aivan liian ajatteleva kamera, heh. On siinä omat asetuksetkin, mutta sinne voi laittaa ja lukita vain osan asetuksista, esim, aukko, niin kamera valitsee nopeuden tai toisinpäin. Kaikkea ärsyttävän hauskaa muutenkin kamera sisällään pitää.
Kannattaa näköjään nykyisin kokeilla pariviikkoa jopa Canonia ennekuin päättää pitää sen. Siis tehdä avokauppa, se onnistuu useimmissa kaupoissa.
Sanotaan, että kaikkeen tottuu,,,,,nojaa. Enää en kiroa kameraa kuin muutaman kerran päivässä, on niin äärettömän hidaskin vaikka ostin nopean 2 G kortin.

meneekö mainokseksi

meneekö mainokseksi, jos minäkin vielä kerron kuvaavani Canonilla - olen opetellut tätä luontokuvausta Canon Power Shot S 3 IS:lla - se on ollut minusta hyvä, olen ollut tyytyväinen - en kaipaa sähläämistä irrallisilla objektiiveilla eri tilanteissa - ja ennen muuta: en halua kantaa ja pitää huolta - minulle on ollut tarpeeksi oppia kantamaan ja huolehtimaan tästä yhdestä kamerasta, siksi kompakti - zoomia voisi vieläkin olla lisää

olen ymmärtänyt esim. Kamera-lehteä lukiessani, että suuntaus on se, että pyrittäisiin yhä enemmän kehittämään juuri tätä kompaktikameraa järjestelmän suuntaan, Hyvä! (vaikka ei kai se valmistajalle ole oikein hyväksi, parempi olisi, että saisi myydyksi mahdollisimman monta nippeliä ja nappelia erikseen - miehiähän nää tekniikan vempaimet oikein kiinnostaa - suuri metsästäjä lähtee metsälle iso kantamus vempaimia selässä, ei kai muuten voi onnistaa - mutta meitä naisia on sentään yli puolet ihmiskuntaa - meistä on tärkeetä (valmistajat huom.), että vempaimet toimii mahdollisimman helposti ja voi keskittyä sisältöön!!!!!! eikä paina paljon!

Canonilla

tullut roiskittua myös. Ekana oli Powershot A610, sitten SX10is ja tämän jälkeen oli aika siirtyä järjestelmään EOS 450D:n ja EOS 20D:n hankinnalla. Optiikkaa kertynyt sen verran kuin tarvis on ollut. 18-55mm, 28mm 1.8, 50mm 1.8 ja 100-400mm.

Canon eos 500D

Vähä vaan ehkä liian hieno mulle ;) Harjoittelua vaatii kovasti, ja uutta putkea huutaa.. Tällä hetkellä vielä vaan se normaali 18-55 mm.. Mut opetteluasteellahan tässä vielä ollaan :D

Olympus E410

Minulla on Olympus E-410 järkkäri . Objektiivit ovat 14-42mm,
40-150mm ja 70-300mm. olisi vielä tarkoitus ostaa loittorengas ja jalusta.. Olen tyytyväinen kameraan vaikka siinä onkin aivan tuhoton määrä eri toimintoja ja asetuksia..

Panasonic Lumix FZ - 50

Kanniskelin minäkin ennen canonin järjestelmää A1.
Putkiakin oli 22mm-500mm,vaan en kanna enää.
Rinkassa oli 35 kiloa painoa lapin kuvausreisuilla.
Ostin tämän kameran saksasta viisi vuotta sitten,
pelottaa ajatella , mitä sitten ,kun se kohta leviää.
Ei yhtään vastaavaa ole vielä tullut vastaan.
Kääntyvä näyttö , leican lasit, hyvä akunkesto, keveys.
12 kertainen optinen zoomi. Tietenkään dicitaalisella zoomilla
ei tee mitään, mutta sama juttu kaikissa muissakin kameroissa.
Canonilla on muutama vastaava, ja niissä on enempi pikseleitä,
mutta tarvitsen kääntyvän näytön ja terävää piirtoa .
Luontokuvaukseen riittää hyvin 35mm - 420mm , eikä tarvitse
kantaa ylimääräisiä kakkuloita.