Vuosi kulunut!

Ikkuna Suomen luontoon täyttää yhden vuoden. Sivusto esiteltiin ensimmäisen kerran julkisuudessa viime vuonna Maailman ympäristöpäivänä 5.6. Ateneumin taidemuseon luentosalissa. Kävijämäärä lähtikin saman tien reippaaseen kasvuun, koska saimme vetoapua Luonnon lumo -näyttelystä ja suosituimman suomalaisen maisemamaalauksen äänestyksestä.
Tällä hetkellä käyttäjiä on noin 800 ja tuhannen käyttäjän rajakin mennee tätä vauhtia rikki kesän aikana. Todellisten aktiivikäyttäjien määräkin on ilahduttavassa kasvussa. Kuvia on noin 1500 ja niiden määrä kasvaa alati kiihtyvää vauhtia. Erityisen suosittu vaikuttaa olevan Tunnista-osio.
Uusia ideoita sivuston kehittämiseen on tukkukaupalla. Muutoksia onkin tulossa myöhemmin kesällä. Vuoden kuluessa olemme oppineet paljon siitä mikä toimii ja mikä ei toimi netissä. Kokeilut jatkuvat ja toivommekin paljon palautetta sivuston toimivuudesta.
Kiitokset kaikesta tähän asti lähetetystä palautteesta! Palaute on ollut korvaamatonta apua kehittäessämme sivustoa. Valitettavasti resurssien rajallisuudesta johtuen kaikki hienoimpia teknisiä parannuksia ei voida toteuttaa, mutta monet pienet asiat on helppo korjata. Jatkakaa ilman muuta palautteen antamista, jotta sivusto kehittyisi parempaan suuntaan. Erityisesti haluasimmekin tietää, mitä Sinun mielestäsi sivustolla tulisi uudistaa.
- Ylläpidon tiedotuksia
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Tervessi salost
3 tuntia 55 min sitten - Kurre.
1 päivä 11 tuntia sitten - Tervetuloa
1 päivä 12 tuntia sitten - Varpushaukka
1 päivä 16 tuntia sitten - Annika esittäytyy
1 päivä 23 tuntia sitten - Kiva jäniskuva
2 päivää 15 min sitten - Haukkis...
2 päivää 12 tuntia sitten - Temput...
5 päivää 13 tuntia sitten - Kylmää...
5 päivää 13 tuntia sitten - Ei paha
5 päivää 14 tuntia sitten




Kommentit
Suurempi kuvakoko
Mielestäni kuvakoko saisi olla suurempi. 500x500 on hyvin pieni kun on kyse luonnon kuvaamisesta.
Joillakin foorumeilla koko on jopa 1000 vaakasivu ja 730 pystysivu.
Tällöin kuvat näkyvät selvästi ja pienetkin yksityiskohdat tulevat näkyviin.
Jos jotain uutta on tarkoitus tehdä niin tämä olisi yksi hyvä uudistus.
On todella vaikea tiirailla näin pienistä kuvista esim. pienten ötököiden pieniä vivahde-eroja.