Miltä pakkanen näyttää?

Vuosi 2010 on kansainvälinen Luonnon monimuotoisuuden vuosi. Tämän kunniaksi Ikkuna Suomeen luontoon -sivustolla tullaan näkemään muutamia kilpailuja, jotka tarkastelevat Suomen luonnon monimuotoisuutta eri suunnista. Muitakin uudistuksia tulee, mutta näistä tarkemmin myöhemmin.
Ensimmäinen kilpailu lähtee käyntiin saman tien ja jatkuu helmikuun loppuun asti. Tehtävänanto on yksinkertainen: Pakkanen.
Pakkanen kuuluu suomalaisen luonnon erityispiirteisiin, jonka ansiosta monissa talvikuvissa on omanlaisensa tunnelma. Pakkanen itsessään ei näy, mutta pakkaseen liittyy monia seurauksia. Pakkanen johtaa selkeinä näkyviin ilmiöihin - jäähän ja lumeen sekä vilskeen hiipumiseen luonnossa - mutta se myös muuttaa ilman kosteutta ja samalla optisia ominaisuuksia.
Pakkanen on - ainakin toistaiseksi - läpitunkeva elementti suomalaisessa talvessa, mutta sen kuvaaminen ja esittäminen on hankalaa. Talvella valaistus on kaunista, mutta vähäistä ja lumiset tai jäiset pinnat vaikeita ikuistettavia.
Yrityksen ja erehdyksen kautta voi kuitenkin löytää omat tapansa käsitellä tätä haasteellista vuodenaikaa. Luontokuvauksen opintopiirissä ollaankin jo jaeltu vinkkejä talvikuvaamisen onnistumiseen.
Lisää oma pakkaskuvasi kilpailun galleriaan. Ansioitunut luontokuvaaja Hannu Hautala tulee valitsemaan näiden joukosta parhaana pitämänsä kuvan. Voittaja palkitaan Erik Bruunin signeeraamalla Käpytikka-grafiikalla.
- Ylläpidon tiedotuksia
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.




Viimeisimmät kommentit
2 tuntia 58 min sitten
1 päivä 10 tuntia sitten
1 päivä 11 tuntia sitten
1 päivä 15 tuntia sitten
1 päivä 22 tuntia sitten
1 päivä 23 tuntia sitten
2 päivää 11 tuntia sitten
5 päivää 12 tuntia sitten
5 päivää 12 tuntia sitten
5 päivää 14 tuntia sitten