Odottava orava

Lintulaudallamme vieraailee säännölliseen orava jonka alavatsa pullottaa kovasti.Kun orava roikkuu lintulaudalla kolmella raajalla vatsan muhkuraisuus näkyy selkeästi. Onko jo poikaset niin isoja,että näkyvät noin selkeästi? olen ymmärtänyt että poikaset syntyvät vasta noin huhtikuussa.
Orava on iso ja hyväkuntoinen.

Pihassamme pörrää kolme oravaa ja pihapiirissä on kaksi pesää.Ne ovat vanhoja,en tiedä ovatko edelleen käytössä. Viime kesänä oravapesue vietti hetken kattotiilien alla,mutta ilmeiseti se oli liian kuuma paikka.

tiineyden aikana oravan nisät

tiineyden aikana oravan nisät nousevat myös selkeämmin esille, joten jos samalla yksilöllä nisät nöpöttävät, luultavasti kyseessä on odotuksesta. aika on tosin hämmentävän aikainen, koska yleensä oravat lisääntyvät vasta vankasti kevään puolella, eikä kantoaika ole kuitenkaan kuukautta pidempi.