Mikä joutsenlaji on Joutsenmerkissä?

Käyttäjän tepo kuva

Olen pitänyt Joutsenmerkin, pohjoismaisen ympäristömerkin, joutsenlajia laulujoutsenena. Kansallislintumme on mielestäni puhtaampana, jalompana ja ylväämpänä sopivampi tämänkaltaisiin edustustehtäviin kuin kyhmyjoutsen, puolikesy puistolintukarkulainen.

Ensimmäiset ilmalämpöpumput ovat saaneet Joutsenmerkin. Hyvällä asialla on IVT Industrier AB, jonka tuotantolaitokset ja pääkonttori sijaitsevat Smoolannin Tranåsissa. Joutsenmerkistä konserni sai kimmokkeen lehtimainokseen (kaupunkilehti Suur-Saimaa 6.2.). Kokosivun mainoksen yli puolen sivun kuvassa vedestä nousee lentoon – kuinkas muuten – kyhmyjoutsen. Sekä konsernin suomalaisilla että ruotsalaisilla verkkosivuilla kaarevakaula on laskeutunut uimasilleen.

Joutsenmerkki täytti 20 vuotta viime marraskuun 6. päivänä. Tai ainakin juuri tuona päivänä Pohjoismaiden ministerineuvosto päätti perustaa pohjoismaisen ympäristömerkin. Joutsenmerkin suunnitteli tunnettu suomalainen graafikko Kyösti Varis. Variksen monisiipinen joutsen lentää myös tutussa Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tunnuksessa.

En tiedä, mikä joutsenlaji Kyösti Variksella aikanaan oli mielessä. Enkä tiedä sitäkään, kuinka moni suomalainen pitää laulujoutsenta sinä ”oikeana” joutsenena, jolla on oikeutettu paikka Joutsenmerkissä. Sen osaan sanoa, että edellisen kerran kirjoitin tällä palstalla laulujoutsenen puolesta – ja kyhmyjoutsenta vastaan, jos niin halutaan sanoa – otsikolla ”Mykkä koiras lastenhoitajana?” 13.10.2009, kun lastenvaipat olivat saaneet Joutsenmerkin.

Terho Poutanen

Kommentit

Joutsen.

Itse olen kyllä aina mieltänyt merkin laulujoutseneksi, mistä lie tullut sellainen mielikuva, että vain laulujoutsen on se " oikea" joutsen. Kait se on meille Suomalaisille vain ja ainoastaan SE oikea joutsen.