Vanhus

Otinpa tuosta mäntyvanhuksesta kuvan toiselta puolelta kuin ennen, ihan yhtä kiero se on joka suunnalta,( he). Kuva on suorassa, mutta yksikään puu ei ole oikoinen tässä metsikössä, ainoastaan suunnilleen suorassa seisoo se kelo jonka runko näkyy tässäkin vanhuksen rungon takana. Miten siis ottaa kuva jossa puut seisovat luonnollisesti, tai siis melkein suorassa jokainen.

Kommentit

Tätä kuvaa odotin

Minussa herää aina vanhan puun nähtyäni kunnioitus sitä kohtaan, sillä on pitkä historia takanaan, siitä tulisi mitä mielenkiintoisin teos luettavaksi.
Halatkaa metsissä kulkiessanne suuria puita, sillä ne luovuttavat teille energiaa. Puhukaa niille, puhutte ystäville.
Tätä kuvaa jo odotin ippitiilialta, oli juuri sellainen miksi kuvittelinkin eli oikea metsän patriarkka.

Kiitos Kalervo

Kiitän kommentista.

En ihan ole halannut vielä tätä vanhusta mutta jutellut sille kyllä ja yrittänyt paikkailla sen kaarnaa silloin kun pojat olivat mopolla ajaneet siihen hirveät viillot. Hyvin tämä vanhus asian hoiti, mutta se kelo sen takana oli ennen mopoja uljas kuusi, sitten siltä revittiin metrin korkeudelle kaarnat ja nyt se seisoo kelona.