tänään sain

tänään sain iltalenkillä tehdä kevätpuroja (en ihan tässä, kun siinä ei paljon ollut tekemistä, muualla) - se ehdottoman tärkeää tekemistä keväällä!

se on muuten taivas - tuo tuolla kuran keskellä

Iisalmi 31.3.2010

Sijainti

Javascript is required to view this map.

Kommentit

koskaan ei ole liian vanha...

Koskaan ei ole liian vanha tekemään kevätpuroja. Kun tulin alkuviikosta töistä kotiin, niin pihalla oli valtava lammikko. Ajattelin pistäytyä nopeasti kotona panemassa kumisaappaat jalkaan ja tulla sen jälkeen pihalle kaivamaan kevätpuroja. Mutta naapurin setä (60 v) olikin jo ehtinyt ennen minua. Siellä jo vesi lorisi pihasta pois juuri kaivettua uomaa pitkin.

On verrattavissa

kalikoiden heittellyyn ensi jäille. Kerran lenkillä pitkin järven rantaa kuulin jonkin matkan päässä tuota hauskaa pulinaa, jonka jäätä pitkin liukumaan heitetty kalikka saa aikaan. Kun tulin paikalle, rannassa seisoi vanhemman puoleinen mies, joka katseli ihan muualla (ei sentään vihellellyt) sen näköisenä ettei hän ainakaan. Kun jatkoin sitten näköesteiden taakse, alkoi tuo hauska pulina onneksi uudelleen.
Sen verran suonkuivaajakansaa on minussakin, että kyllä padon taakse jääneet kevätvedet on päästettävä menemään ihan vain sen takia, että se on niin hauskaa.

haa

haa - tuo kalikoiden heittely oli mulle uutta - sitä sietää kokeilla ajallaan

ps. miksi kaikki mukava on "kielletty" aikuisilta? - esim. aikuiset ei saa koskaan laskea mäkeä pallomereen - koska ilmestyy aikuisten (aikuisia kestävät) pallomeret?