Varpushaukka matkalla

Lauantain muutontarkkailuaamuna paistoi aurinko. Hyvästä säästä huolimatta muutto oli hiljaista – kuten koko kevään on ollut, kertoivat enemmän staijanneet tutut. Missä lienee kevään lintumassat viivyttelevät? No, niinhän siinä kävi, että kun lähdin pois, alkoi kurkiryntäys...

Mutta jotakin aina näkee. Varpus- ja tuulihaukkoja meni pienten kurkiparvien lomassa aamupäivälläkin mukavasti. Aikaa oli seurailla yksilöitä laskemisen sijaan.

Varpushaukan muuttolento on hätäisen oloista. Nousuvirtauksen kohdalla sekin yrittää kaarrella korkeutta, mutta eihän niillä siivillä kaarrella. Kaarros on hätäinen puoli kierrosta liitäen ja sitten hirmuinen viuhtominen siivillä, jotta korkeutta kertyy. Mutta hienosti varpushaukat osasivat hyödyntää vastatuulen. Liito-osuus meni myötä ja sivutuuleen, mutta vastatuulen kohdalla alkoi hurja puristus, joka johti jokaisella kierroksella monen metrin nousuun. Nousu oli silminnähden nopea, lähes 45-asteen kulmassa, ja liidon lepo-osuus ei nostanut lintua ollenkaan. Lopputuloksena varpushaukka kuitenkin nousi puunlatvojen tasalta muutamassa minuutissa pilviin. Sieltä saa sitten lasketella lähes vapaalla pitkää liukua seuraavaan nostoon. Tosin varpushaukka ei oikein hallinnut sitäkään, vaan laski aivan turhan nopeasti alaspäin. Metsälaji ei ollut selvästikään parhaimmillaan pitkänmatkan lennossa.

Vähät nähdyt hiirihaukat ja piekanat osasivat energia säästön ja onhan niiden siipivarustuskin paljon pienempää sukulaistaan sopivampi. Nousuissa ei tarvitse kuin hallita kaartelu, kun siipipinta-ala on riittävä.

RSu