Elise esittäytyy
Hei kaikille täältä kauniista Savonlinnasta!
Löysin tämän foorumin, kun etsin netistä ristiin rastiin tunnistusapua ötököille ja kasveille. Tämä foorumi olikin oikea lottovoittolöytö, koska olen saanut täältä paljon apua.
Olen reilut nelikymppinen nainen, joka on ollut pienen ikänsä kiinnostunut luonnosta. Kun kulkee pihamaalla, lähiympäristössä ja metsässä silmät auki, tuntuu aina löytyvän kaikenlaisia mielenkiintoisia eliöitä ja kaunista katseltavaa. Digikuvaamisen myötä aloin ikuistamaan löydöksiä kameralla, jos kamera sattui olemaan mukana.
Ensimmäiseltä ammatiltani olen fysioterapeutti. Sitten innostuin vähän vajaa nelikymppisenä toteuttamaan nuoruuden unelmaa ja lähdin opiskelemaan luokanopettajan monipuoliseen ja rikkaaseen ammattiin. Nyt olen gradua vaille valmis. Sivuaineina minulla on alkukasvatus ja käsityö. Viime lukuvuoden aikana 2006-2007 tein vielä yhtenä sivuaineena tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö –opintokokonaisuuden, jonka viimeisenä lopputyönä työstän parhaillaan eliösivustoa alakouluikäisille lapsille opetuskäyttöön. Se johdatti minut löytämään tämän foorumin.
Koska en ole lukenut biologiaa opintojeni pää/sivuaineena enkä ole varsinainen alan asiantuntija/harrastaja, on eliötuntemukseni rajallinen. Eliösivustoa työstäessäni olen saanut huomata, kuinka paljon löytyykään hyvin samankaltaisia eliöitä ja niiden toisistaan erottaminen on aikamoista salapoliisityötä. Mutta se on todella kiinnostavaa ja samalla hyvin opettavaista. Täältä foorumilta olen saanut erittäin hyvää tunnistusapua ja olen siitä valtavan ilahtunut. Tuo apu tulee hyödyttämään minun lisäksi monia sivustoa tulevaisuudessa käyttäviä lapsia. Kiitos minun ja lasten puolesta kaikille! Toivottavasti minäkin voin joskus tulevaisuudessa olla avuksi toisille!
Opiskelun ja luonnontutkiskelun lisäksi harrastan mm. käsitöitä, kuvataiteita, liikuntaa ja puutarhatöitä. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi peruskouluikäistä tytärtä sekä kaksi kreikankilpikonnaa.
Elämyksellisiä hetkiä kaikille luonnon parissa!
Kesäisin terveisin Elise (joka on oikea nimeni)
PS. Kunhan eliösivustoni on valmis, laitan osoitteen tännekin tiedoksi...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Nyt suosittuja
Yhteistyökumppanit
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Pikkuapollo Somerolla
5 tuntia 10 min sitten - Amppari
7 tuntia 42 min sitten - Kehrääjä...
7 tuntia 51 min sitten - Ippitiilialle
7 tuntia 51 min sitten - Ampiainen.
9 tuntia 50 min sitten - Kehrääjä
10 tuntia 28 min sitten - olishan kiva ikänahikas
10 tuntia 34 min sitten - ehdotan
11 tuntia 33 min sitten - tuota
15 tuntia 4 min sitten - onko mahdotonta
15 tuntia 57 min sitten





Tervehdys kaikille!
Tervehdys kaikille!
Eliöprojektini on lopultakin valmis tai siis oikeastaan se on tiensä alussa, koska kehittämistä ja lisäkuvien metsästystä riittää loppuelämäksi
Suuri kiitos kaikille Teille, jotka olette täällä palstalla ystävällisesti auttaneet minua lajinmäärityksissä ja antaneet neuvoja.
Pieni johdanto sivustolle:
Tervetuloa eliöiden maailmaan!
Eliösivusto on suunniteltu erityisesti alakouluikäisiä varten, mutta se soveltuu myös yläkouluun.
Sivusto toimii moitteettomasti Microsoftin Internet Explorerilla.
Sivustolla on eläimiä, kasveja ja vähän sieniä. Sivuston pääpaino on selkärangattomissa ötököissä.
Sivusto sisältää tunnistuskuvien lisäksi runsaasti erikoislähikuvia, joiden avulla voi tarkastella eliön jotain yksityiskohtaa kuin suurennuslasilla. Useita kuvia voi suurentaa lisää omalla tietokoneella, jos haluaa nähdä yksityiskohdat vielä tarkemmin (kuvakoot jätetty suuriksi). Lisäohjeita löytyy kohdasta "Lisätietoja sivustosta".
Hitailla yhteyksillä suuret kuvat vievät paljon latausaikaa, pahoittelen. Odotus kyllä palkitaan!
Linkki sivustolle: http://cc.joensuu.fi/~ehuttune/
niina esittäytyy...
Olen kolmekymmentä ja risat, hoitsu ammatiltani ja innokas luonnon tarkkailija/ystävä/kuvaaja. Kuvaan kaikkea, mitä lähiluonnosta ja saaristosta löytyy, ja ulkomaanreissuillakin on kamera ollut ahkerassa käytössä. Luonnossa liikkuminen on pienestä asti ollut tärkeä osa elämääni, ja nyt "isona" harrastus on jatkunut joskus enemmän, joskus vähemmän aktiivisena. Kuljeskelun ja kuvailun lisäksi olen kerännyt varsin hienon (omasta mielestä) kuivatun kasvion, ja luonnollisesti pyrin opettamaan lapsilleni rakkautta ja kunnioitusta luontoa kohtaan.
Lapsia siis on, ja mies sekä liuta lemmikkieläimiä. Kuviani en tänne ole vielä ehtinyt laittaa, mutta kenties piakkoin...
Tervetuloa
Tervetuloa teille uusille, tänne mahtuu vielä monta luonnonystävää mukaan. Kuvia tulemaan ja kommentteja, eikä tarvitse pienestä pelästyä, hyvä henki täällä kuitenkin on.
Toivottelee ippitiilia.
Niin
mielenkiinnolla odotellaan kuviasi, hyvä saada uutta "verta" porukkaan.
Tervetuloa joukkoon julmaan
Kyllä tänne mahtuu, kiva kun tulee uusia kuvaajia:))
-Marita-