Kukkuu!

Kuulin sen sunnuntai-iltana, mökin kuistilta Porvoon saaristossa. Käen kuuleminen on varmaakin varmempi merkki siitä, ettei kesä ole enää kaukana. Seuraavana aamuna useampi kirjosieppokoiras lauloi äänekkäästi mökin ympärillä, jolloin asia oli selvä: kesä ON lähellä.

Vasta vähän aikaa sitten bongasin ensimmäiset kunnioitettavaan senttimetrin mittaan kasvaneet koivunlehdet - hyytävässä räntäsateessa. Hiirenkorvien näkeminen toi lohtua takatalven hyökätessä, ja onneksi isku jäi niin pieneksi, ettei juuri kellariin rahdattuja talvivaatteita tarvinut kaivaa uudestaan esiin. Olin joka tapauksessa alkanut epäillä, että aukeavatkohan ne lupailemani valkovuokot äitienpäiväksi ja entäs ne haarapääskyt, joita ehdin jo ennen vappua hehkuttaa...

Onnekseni vapun jälkeen rysähti. Kirjosieppojen päämuutto saavutti Suomen, ja Luonto-Liitolle ilmoitettiin niistä hetkessä yli 160 havaintoa. Sekä haarapääskystä että käestä tehtiin viitisenkymmentä ilmoitusta ympäri Etelä- ja Keski-Suomea ja valkovuokoistakin yli 60 havaintoa, pohjoisin tosin vasta Jyväskylästä.

Yhteensä Kevätseurantaan on ilmoitettu jo lähemmäs 6000 havaintoa Ahvenanmaalta Ivaloon. Ja vielä on kevättä jäljellä! On ihanaa huomata, miten (myös, ellei jopa aivan erityisesti, täällä ISL-foorumilla) kevään eteneminen tuo joka viikko uusia ilon aiheita tarkkailijoilleen. Maaliskuussa iloittiin laulujoutsenien törähdyksistä ja töyhtöhyyppien nau'unnasta, huhtikuussa taas hämmästeltiin koivutyttöperhosia. Itse olen seurannut erityisellä tarkkaavaisuudella raidan kevään etenemistä; en edes muistanut kuinka kauniina se kukkii! Nyt, kirjosieppojenkin saavuttua, odotan ehkä eniten hyönteismaailman runsastumista.

Elämme juuri nyt kevättä kauneimmillaan, joten otetaan siitä kaikki ilo ja kauneus irti. Takatalvea tuskin tarvitsee enää pelätä.

Kieloa ja kulleroa odotellessa,

Titta
Luonto-Liitto