Miksi rupikonnien seassa kutee yksittäisiä sammakoita?

Olen pohdiskellut kysymystä laskentahommien ohessa. Jakohan on periaatteessa selvä: Sammakot kutevat kalattomilla pikkulampareilla. Näin arvatenkin siksi, että kalat söisivät sammakontoukat, nuijapäävaiheessa. Rupikonnan toukkien taas täytyy olla myrkyllisiä jo toukkina, vaikka toukilla ei nahkassa myrkkyrauhasia ainakaan paljain silmin heti huomaa. Näin päättelen siitä, että kalat eivät syö rupikonnan toukkia ja konnat kutevatkin isoillakin suorantaisilla lammilla ja järvillä hyvässä sovussa ahventen ja haukien kanssa.
Mutta hauska evolutiivinen sopeuma on niillä sammakoilla, jotka kutevat kuitenkin kalaisilla järvillä. Kun rannalla kutee satoja rupikonnia ja kalat oppivat, että niiden toukkia ei voi syödä, voi joukkoon pujahtaa huoletta muutama tavallinen sammakkokin, koska eivät kalat niiden myrkyttömiä toukkia myrkyllisistä erota! Fiksu veto, koska järvillä on enemmän syötävää ja vähemmän kilpailijoita.
Mutta ylläoleva oli siis pelkkä työhypoteesi ja vapaasti vinkiksi jollekulle tutkijalle joka asiaa innostuisi testaamaan. Minulla on vähän aineistoa aiheesta, mutta ei aikaa työstää aiheesta tieteellistä juttua… Joka tapauksessa luontoa katsellessa kannattaa aina välillä ajatella ilmiöiden taustojakin; se pitää virkeänä jopa helteessä talsiessa.
RSu
- Puheenjohtajan havaintovihko
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Nyt suosittuja
Yhteistyökumppanit
Blogista
SLL:n liittohallituksen puheenjohtaja ehtii kiireiltään myös havainnoimaan luonnon menoa. Biologian ja maantiedon opettaja on ehtinyt myös väitellä filosofian tohtoriksi, saukkojen ekologiasta. Tässä blogissa kiinnitetään huomio ajankohtaisiin tapahtumiin luonnossa ja etsitään vastauksia luonnossa kulkevan ihmisen pohdintoihin.
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Lintu
38 min 7 s sitten - Joutsen
5 tuntia 54 s sitten - Ehkä
6 tuntia 2 min sitten - Joutsenia
11 tuntia 3 min sitten - tuota
12 tuntia 31 min sitten - Joutsenet
22 tuntia 38 min sitten - Näin
1 päivä 1 tunti sitten - hurmurinaakka
1 päivä 1 tunti sitten - Onnittelut Pekka T
1 päivä 1 tunti sitten - Naakat
1 päivä 2 tuntia sitten




Kommentit
En allekirjoita
Raimon sammakkohavainnoista tekemiä johtopäätöksiä. Kyllä täällä Savossa sammakot (sekä tavallinen että viitasammakko) kutevat kalapitoisissa vesistöissä. Viimeksi olen kuunnellut kumpiakin Kallaveden matalassa lahdessa. Kallaveden lahdessa ei sensijaan rupikonnan kurnutusta kuulunut.
Sonkajärvellä eräällä kalaisella lammella olen seuraillut kaikkien kolmen lajin kutua ja tehnyt havainnon, että sammakkolajit kutevat aivan rannan tuntumassa matalalla, kun taas rupikonna uskaltautuu syvemmälle kutemaan vaikka katiskaan tai kalaturoon.
Kuoriutuvat sammakon nuijapäät liikkuvat niin matalalla, etteivät kalat niihin sen takia pääse helposti käsiksi. Siitä olen samaa mieltä, että rupikonnan nuijapäät eivät ehkä kaloille maistu.