Kivetkin kiinnostaa!

Kesällä kuvataan kukkaloiston lisäksi elotonta luontoa. Luonnon monimuotoisuuden teemavuoden sisällä luonnonsuojeluliitto nostaa esille myös niin sanotun geologisen diversiteetin järjestämällä valokuvauskilpailun.
Geodiversiteetillä tarkoitetaan kallioperän, maaperän ja maan pinnanmuotojen vaihtelua sekä geologisia prosesseja. Luonnon monimuotoisuus mielletään yleisesti pelkästään biologiseksi monimuotoisuudeksi. Geologinen monimuotoisuus on kuitenkin perustana biologiselle monimuotoisuudelle.
Ikkuna Suomen luontoon -sivustolle kerätään kilpailun osaanottajia kolmeen eri kategoriaan: Geologinen luonto ja geodiversiteetti, Geologia maisemassa ja Geologia yhteiskunnassa. Kuvia voivat lähettää sivuston kirjautuneet käyttäjät ja kaikki kyseisiin kuvagallerioihin lähetetyt kuvat osallistuvat kilpailuun.
Kilpailuaikaa on kesäkuun alusta elokuun loppuun. Itse palkitseminen tapahtuu Geologien päivän päätapahtumassa Kolilla lauantaina 25.9.2010. Palkintoina on muun muassa mineraalialan kirjoja ja retkikarttoja.
Lisätietoa geodiversiteetistä SLL:n sivuilta: http://www.sll.fi/geo
Teemapäivä järjestetään yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen, Metsähallituksen Luontopalveluiden, Suomen Kansallisen Geologian Komitean ja Ympäristöministeriön kanssa.
- Ylläpidon tiedotuksia
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Nyt suosittuja
Yhteistyökumppanit
Blogista
Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.




Viimeisimmät kommentit
4 tuntia 18 min sitten
5 tuntia 19 min sitten
10 tuntia 20 min sitten
11 tuntia 48 min sitten
21 tuntia 55 min sitten
1 päivä 49 min sitten
1 päivä 50 min sitten
1 päivä 58 min sitten
1 päivä 2 tuntia sitten
1 päivä 7 tuntia sitten