Viron luonnossa

Käyttäjän RSu kuva

Alkukesän luonto tyrmää monimuotoisuudellaan olipa missä tahansa. Menneet 9 päivää olin harvinaisesti perheen (+tuttavaperheen) kanssa ulkomailla – siis kiertämässä polkupyörällä Viroa. 650 kilometrin pyöräily Tallinnasta Hiidenmaan kautta Saarenmaalle ja Muhuun sekä edelleen Raplan ympäri takaisin Tallinnaan, antoi aika hyvän kuvan läntisestä osasta Viroa.

Lyhyet päivämatkat ja aikaa pysähdellä = konkreettista luontoelämystä.

Lintuja ja kasveja seurasimme vähän väliä pysähdellen. Lintulistaan kertyi lopulta 117 lajia. Upea näky oli mustahaikara pesimäympäristössään Hiidenmaalla. Mutta eivät kylmiksi jättäneet valkoselkätikka tai haarahaukkakaan. Keski-Suomen asukille myös sinisuohaukkojen korvautuminen niittysuohaukoilla oli hieman hämmentävää. Mutta outoja puutteitakin jäi. Miksi esimerkiksi peltosirkkua tai kuovia ei havaittu lopulta ollenkaan? Tuulihaukkakin nähtiin lopulta vasta viimeisenä päivänä. Viron peltolinnustossa oli jotakin vikaa – tosin samoissa lajeissa, jotka ovat kadonneet laajalti Suomenkin pelloilta.

Kasvilistan kärjessä olivat ajankohdan ja matkareitin ansiosta tietenkin kämmekät. Soikko- ja punakämmekkä sekä kirkiruoho ja soikkokaksikko olivat yleisimmän kämmekät – jokaista satoja kukkivia yksilöitä pitkin pientareita. Keltalehdokki, tumma- ja suoneidonvaippa sekä kimalaisorho olivat selvästi vähälukuisempia. Punavalkkuja ja pesäjuuria onnistuimme näkemään vain muutamia ja jäipä löydettävää vielä tulevaisuuteenkin. Pientareilla kukkivat keltaisenaan myös ukonpalko ja toisaalla sinisenä neidonkieli tai rohtorasti.

Mieleenpainuvia ovat myös Viron metsät – tervaleppäkorpia ja mahtavia kalkkilehtoja. Mutta myös niin komeat vanhat männiköt ja sekametsät, joita Viron valtionmailla näytti olevan erittäin runsaasti, ovat kadehdittavia. Vastaavia metsiä saa Suomessa etsiä, eikä aina löydä edes kansallispuistoista. Pikkusieppoja lauleli tienvarsissa siellä täällä. Valitettavasti avohakkuumetsätalous maaperän repimisineen on levinnyt ja laajenemassa Virossakin. Etenkin Hiidenmaalla näytti olevan menossa metsien ulosmittaus ja kaiken huipuksi myös suomalaisavusteinen turpeenkaivuu. Menettävätkö mustahaikarat metsänsä ja kotkat saalistussuonsa Virossakin? Toivottavasti virolaisilla on malttia ja viisautta suomalaisia paremmin.

RSu

Kommentit

Somebody's trash is somebody's treasure

"Lyhyet päivämatkat ja aikaa pysähdellä = konkreettista luontoelämystä."

Vaivaako meitä sitten koto-Suomessa sokeus lähiluonnolle? Elämys on aina jossain muualla? Tämä tuli taas kerran mieleen, kun sain kutsun kansainväliseltä kuvatoimistolta laittaa lähiömetsässä otettuja kasvikuvia kansainväliseen levitykseen. Maailma on täynnä minua lahjakkaampia ja taiteellisempia kuvaajia, näyttävämpiä ja eksoottisempia luontokohteita kuin sirpaleinen kaupungin takapiha.

"Somebody's trash is somebody's treasure" - ei unohdeta sitä.

Viime kesänä kävellessä kotiinpäin, polun pusikossa oli pyöräilevä poikaviikariporukka, joka julisti jo kaukaa, että "ei saa tulla tänne, täällä on ISO etana!" Näin se suhde maahan ja siihen mitä siinä on syntyy - ihonväriin, uskontoon tai ikään katsomatta ;) Toivon, että vanhemmilla on viisautta tukea tätä sponttaania luontosuhdetta eikä vähätellä sitä. Jännittävä etana "väijyy" teidänkin lapsia ihan kotinurkan takana :D

Puolestani toivon, että virolaisilla on kykyä kaupallistaa ja tuotteistaa haluamansa osa luontoa tavalla, jotta voivat "hintalapun" tuottamien varojen avulla säilyttää sen, minkä haluavat säilyttää villinä luontona. Pohjolassa tarvitaan muitakin portit kiinnipysyviä alueita kuin Suursaari ja Santahamina, mutta se maksaa paljon euroja.