Käenpiika piilossa

Vajaan 10 metrin päässä kotitaloni nurkalta on useampikin enemmän tai vähemmän laho koivupökkelö, varta vasten linnuille säilytettynä. Melkein joka vuosi pökkelöissä on pesinyt käpytikka. Tänä kesänä sen poikaset lähtivät jo heinäkuun alussa. Yllätyin kun reilu viikko sitten kotipihassa alkoi kuulua hentoa ”pirinää”.

Äänen alkuperä selvisi nopeasti. Sieltähän se pökkelön kolosta - viimevuotisesta käpytikan pesästä - kuului: Käenpiian poikaset! Käenpiika pesi nyt ensimmäistä kertaa pihassa. Siitä tuli uusi kotipihan pesimäpinna, laskujeni mukaan 33. pesimälaji.

Yllättävää oli se, miten hyvin käenpiika oli piilotellut hautomis- ja pienten poikasten ajan. Keväällä toki olin kuunnellut käenpiikojen piukutusta ja ihmetellyt, kun parhaimmalla kerralla äänessä oli kolmekin lintua yhtä aikaa. Reviirikiistoja ei sentään ole yleensä ollut, sen verran harvinainen laji käenpiika on näillä seuduilla ollut jo ainakin muistissa olevan parin vuosikymmenen ajan. Mutta kevään jälkeen piiat katosivat täysin. Koko alkukesänä en havainnut käenpiikaa kertaakaan - ja sitten pesä on ihan talonnurkalla! Melkoinen kähmy.

Poikasten hento pirinä voimistui päivä päivältä. Nyt emot näkyivät muurahaislastien kanssa päivittäin ja hätäilivät, jos ihan lähelle pesää erehtyi. Toissapäivänä oli poikasten suuri päivä. Kaksi uskaliainta lennähti ulkomaailmaan, toinen päätyi talon ikkunalaudalle ja toinen viereisen pökkelön kyljessä syksyä odottavalle tyhjälle lintujen ruokintalaitteelle. Kolmas kurkki kolon suulla ja neljäs yritti äänekkäästi päästä sen alta, myös maailmaa näkemään. Mielenkiintoista oli, että mitä ilmeisimmin koko porukka palasi illan tullen pesäkoloonsa.

Eilen poikue lennähteli pitkin pihaa. Odottelin menon jatkuvan tänään, mutta hiljaisuus oli nyt täydellinen. Ilmeisesti emot johdattivat joukkueensa kauemmas, eikä pesäkoloa enää toistamiseen lentokykyisille poikasille yöpymiseenkään kaivattu. Hienoa oli kuitenkin saada seurailla käenpiian touhuja edes muutama päivä näin pesinnän loppuvaiheessa.

RSu