Lentääkö viiksisiippa lakanaan?

Pidän kädessäni pienenpientä kuollutta lepakkoa. Vainaja mahtuisi kevyesti tulitikkulaatikkoon. Paperinohuet nahkasiivet avattunakin siipiväliä kertyy alle kymmenen senttiä, painoa ei kädellä edes huomaa.
Oli raukka kokenut monen sukulaisensa kohtalon, pudonnut päiväpiiloa etsiessään naapurin räystäältä ränniin ja syöksytorvea pitkin vesisaaviin, josta ei ollut päässyt pois.
Elävä viiksisiippa on vikkelä veijari. Se lentää tyypillisesti vain katselijan kasvojen korkeudella, tekee salamana käännöksiä ja voi pyöriä katselijan ympärillä hyttysjahdissa pitkäänkin. Kerran tai pari olen lepakoiden äänet kuultaviksi muuntavan detektorin kanssa päässyt seuraamaan siipan ja myös pohjanlepakon saalistusta. Hyttyset olivat selvästi pääsapuskaa ja niitä kaikuluodattiinkin urakalla. Sinänsä uskomaton suoritus, että kaikuluotaamalla osaa hyttystä seurata ja suunsa oikeaan aikaan avata!
Usein pieni lepakko jää huomaamatta, koska tummaa metsää vasten sitä ei pimeässä erota. Tästä veikkaan syntyneen myös sen tarun, että valkeaa lakanaa heiluttelemalla lepakot sitä päin lentäisivät. Alhaalla lentävä viiksisiippa näkyy vain valkeaa taustaa vasten, ylempänä puidenlatvoissa kiertelevä pohjanlepakko taas osuu silmiin silloin tällöin muutenkin. Jos lepakko tosiaan törmäisi lakanaan, syy olisi todennäköisesti se, että vaalea lakana houkuttelee hyönteisiä ja lepakko voisi tulla poimimaan ne parempiin suihin.
RSu
- Puheenjohtajan havaintovihko
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
SLL:n liittohallituksen puheenjohtaja ehtii kiireiltään myös havainnoimaan luonnon menoa. Biologian ja maantiedon opettaja on ehtinyt myös väitellä filosofian tohtoriksi, saukkojen ekologiasta. Tässä blogissa kiinnitetään huomio ajankohtaisiin tapahtumiin luonnossa ja etsitään vastauksia luonnossa kulkevan ihmisen pohdintoihin.
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Tervessi salost
4 tuntia 15 min sitten - Kurre.
1 päivä 12 tuntia sitten - Tervetuloa
1 päivä 12 tuntia sitten - Varpushaukka
1 päivä 17 tuntia sitten - Annika esittäytyy
1 päivä 23 tuntia sitten - Kiva jäniskuva
2 päivää 36 min sitten - Haukkis...
2 päivää 12 tuntia sitten - Temput...
5 päivää 13 tuntia sitten - Kylmää...
5 päivää 13 tuntia sitten - Ei paha
5 päivää 15 tuntia sitten




Kommentit
Hyttysten torjuntaa
Tuosta tuli myös mieleen se, että ehkäpä lepakot kasvattaisivat suosiotaan pihapiireissä, jos tuo hyttyspuoli tulisi enemmän esiin. Pelkkä ajatus hyttysten luonnonmukaisesta torjunnasta nostaisi nahkasiivet kirkkaasti hyttyssavujen yläpuolelle. Lepakonpöntölle omassa pihassa tuli jälleen lisää perusteita. Mutta yökköset lienevät kuitenkin ainakin osalle lepakoistamme toivesaalista.
Lakanoiden ja lepakoiden yöllisestä suhteesta oma kokemus on, että eivät ole ainakaan minun nähden törmänneet. Eiköhän se kaikujärjestelmä kerro seinämästä edessä.