Simpukkapaikka

Käyttäjän RSu kuva

Kanootti on kätevä liikkumisväline; äänetön, yllättävän nopea ja kevyt pitkilläkin matkoilla. Lisäksi sillä on helppo rantautua – jos vain lähes täyteen mökitetyiltä Etelä-Suomen vesiltä rantautumiskolon löytää. Hellepäivinä pitää myös viilentää itseä, eli ei kun rantaan uimaan.

Sopiva uimapaikka löytyi jokisuusta, jossa järveen laskeva pienehkö joki oli tuonut suistoon runsaasti pehmeää hiekkaa. Ihanteellinen paikka. Ja näköjään muillekin kuin meille uimareille.
Järvisimpukat olivat kansoittaneet jokisuun hietikon. Joesta virtaava hapekas vesi ja hiekkapohja olivat niille loistava yhdistelmä. Ja simpukoita oli paljon, 2 tai 3 jokaisella neliömetrillä, yhteensä 50 neliömetrin hietikolla ainakin reilut sata simpukkaa näkyvillä. Aika monet kyhjöttivät kylki-kyljessä, kuin vastarakastuneina. Miksiköhän? Simpukoiden ulkoinen hedelmöitys ei ymmärtääkseni vaadi simpukoita hakeutumaan vierekkäin sukua jatkaakseen…

Suurimmat simpukat olivat kämmenen kokoisia (tosin eivät aivan minun poikkeuksellisen suuren kämmeneni kokoisia), pienimmät tulitikkuaskia pienempiä. Puoliksi pohjaan kaivautuneilla simpukoilla ylöspäin osoitti yhdistynyt suu- ja hengitysaukko. Aukosta näkyi hieman kiduksia tai olisivatko olleet vedestä ravintoa siivilöiviä ”lepukoita”. Tytär huomasi, että kun varovasti hipaisi suuaukkoa, simpukka veti kiivaasti kuorensa kiinni, ja se aiheutti hieman mutaisen vesisuihkun aukosta… toivottavasti emme häirinneet liikaa simpukan päivärytmiä. Simpukan jälkiä oli myös mukava seurata. Yksijalkaisena se jättää pohjaan uran.

Helteestä ja lämpimistä vesistä huolimatta simpukoita oli myös aivan matalassa vesirajassa. Ja jäljistä näki, että selvästikään simpukat eivät olleet matkalla mihinkään erityiseen suuntaan. Olin odottanut, että matka olisi kohti syvempää ja viileämpää vettä – kuuma kun oli ja lämpimässä vedessä happipitoisuus laskee ja hengittäminen vaikeutuu. Mutta selvisihän sekin asia - uimalla. Uimapaikkana jokisuu oli kesän kylmin. Jokivesi oli kyllä lämmintä, mutta pintaa pitkin järveen virratessaan aiheutti ilmeisesti syvän pohjaveden kiertymisen suistoon. Eipä tuo helteessä uimista haitannut ja simpukat tykkäsivät.

RSu