Karhu näkyvissä – HÄTÄ!

Olha hirveetä! Rovaniemel nähneet karhun näkösen koiran. Onneks varoittiit telkkaris koko Suomen kansaa (Uutisvuoksi 3.8.2010).
Lehden Kuumat-palstalle päässyt tekstiviesti osoittaa tervettä järkeä. Onhan se tosi hienoa, jos joku sattuu näkemään vilahduksen karhusta, mutta onko tarpeen julkistaa havainto koko maailmalle SOS-viestinä.
Tänä kesänä muotiin on tullut karhubongaus, mistä on erityisesti kiittäminen viranomaisten antamia hätätiedotteita. Televisioruudun yläosassa on pyörinyt tekstinauha, jossa on kerrottu, missä karhu milloinkin on bongattavissa: 16.6. Pieksämäen uimahallin läheisyydessä, 5.7. Tampereella Sulkavuoren alueella ja 1.8. jossakin Tampereen ja Pirkkalan rajalla. Seuraavana päivänä marjastaja arveli kuulleensa karhun Rovaniemen Imarissa, mistä hätätiedote saatiin maailmalle kiitettävästi, joskin vasta myöhään illalla. – Kaikkien mahdollisten viranomaisten tämänvuotiset hätätiedotteet ovat kaikki varoittaneet karhusta!
Viranomainen voi antaa hätätiedotteen, jos ihmisen henki, terveys tai omaisuus on välittömässä vaarassa tai uhattuna.
Sakeinkaan metsäpaloista leviävä savusumu ei oikeuta hätätiedotteeseen, koska savuun ei kukaan kuole seisaalleen. Rohkenen kuitenkin väittää, että Venäjän metsäpalot tappavat ainakin tuhatkertaisesti sen määrän ihmisiä kuin karhut – täällä Suomessakin.
Nykyisin televisiossa nähtävä hätätiedote leviää kaikkialle, vaikka hätä – tai sen uhka eli karhu – on paikallinen. Lisäksi hätätiedotteen lähettämistä ohjaavat viranomaisille annetut tiedottamisohjeet. Asiaan on tulossa parannus: hätätekstiviesti. Se voidaan antaa rajatulle alueelle, ja yksittäisen viestin antamisesta päättää tilannetta johtava viranomainen yksin.
Pian alat saada kännykkääsi hätätekstiviestejä, jos liikenne- ja viestintäministeriössä (vihdoin) on sen verran osaamista kuin vaikkapa Bongariliitossa. Sitä en tiedä, tulevatko karhuhätäviestit tulevaisuudessa kaikkiin kännyköihin pyytämättä vai pitääkö moinen palvelu erikseen tilata.
Terho Poutanen
J.K. Miten tulkitset viiden palstan otsikon: ”Hätätekstiviesti varoittanee jo ensi kesän Astasta” (Itä-Savo 9.8.2010)?
- Ikijäärä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
Tässä blogissa paljon nähneen luontomiehen kynästä saavat osansa rakasta luontoa kaltoin kohtelevat.
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Kaunis.
3 min 6 s sitten - Tervessi salost
5 tuntia 26 min sitten - Kurre.
1 päivä 13 tuntia sitten - Tervetuloa
1 päivä 13 tuntia sitten - Varpushaukka
1 päivä 18 tuntia sitten - Annika esittäytyy
2 päivää 53 min sitten - Kiva jäniskuva
2 päivää 1 tunti sitten - Haukkis...
2 päivää 13 tuntia sitten - Temput...
5 päivää 14 tuntia sitten - Kylmää...
5 päivää 14 tuntia sitten




Kommentit
Karhufobia
Näki mies kumman varjon, metsän laidalla vilahtavan, karhun muoto
malliltansa, ololtansa otsomainen.
Tästä pitää tieto viedä, kaiken varalta isonnella, pelotella kansa parka !
Koht` on koolla suuri joukko, metsästäjät melleväiset, poliisista karhukopla, sotaväet panssareissaan.
Jopa tuli kivelle kiire, päästä varjosta valohon, pyysi apua auringolta.
Anna valosi ylleni, etten tule ammutuksi, yhen typerän takia !
Pian on kyläiset paossa, evakossa etäällä kotoa. Niin on helppo pelotella, ihmiset ikihyvästi.