Käpylintu pesii kun on käpyjä

Käyttäjän RSu kuva

Aiemmin luultiin, että käpylinnut pesivät aikaisin kevättalvella, ennen kuin käpysuomut aueavat kevätauringossa ja siemenet karisevat hangelle. Toki ne silloin pesivätkin, mutta myös nyt.

Katselin heinäkuussa innokkaasti laulavaa pikkukäpylintuparia isossa pihakuusessamme. Laulupuusta pariskunta siirtyi välillä läheiseen lehtikuuseen syömään silmuja ja aukomaan sen vihreitä pikkukäpyjä. Kuusen kävyt olivat kai liian pihkaisia – vielä kasvavia ja ihan vihreitä.

Samaan aikaan tuntui, että kaikkialla kuusikoissa lauloi pikkukäpylintuja. Se oli huomiota herättävää, koska keväällä käpylinnut olivat olleet lähes täysin kadoksissa. No, ehtiihän sitä aikaisin keväällä pesivä lintu lentää kauas heinäkuuksi…

Eilen katselin samaisessa heinäkuussa laulupuuna toimineessa pihakuusessa pikkukäpylintupoikuetta. Emot aukoivat varmoin ottein jo hieman kuivahtaneita, vaikkakin yhä osin vihreitä käpyjä. Kummankin vanhemman vieressä toimitusta seurasi poikanen, välillä ruokaa kerjäten. Poikasia oli yhteensä neljä, eivätkä ne selvästikään olleet vielä kauas pesästään ehtineet. Pesä todennäköisesti piileksi samassa puussa – ehkä sen kiipeämällä löytäisikin, mutta maasta en sitä erottanut.

Vanha epäilys sai siis varmistuksen; käpylinnut pesivät kun on käpyjä. Vuodenaikana heinä-syyskuu on ainakin leppoisampi kuin talven viimat.

RSu