Vapo, turvetuotanto ja järvien pilaaminen

Käyttäjän tepo kuva

”Vapon arkistot makaavat tuotantoalueiden alapuolisten järvien ja lampien pohjamudassa. Paikoin useiden metrien paksuisten lietteiden kerrostumista on luettavissa totuus turvetuotannon vesistövaikutuksista. Samoihin arkistoihin on kirjautunut alueen alkuperäisten soiden tuho.”

Hannu Aarnio on kolmeen lauseeseen kiteyttänyt selkeän totuuden Vaposta, turvetuotannon vesistövaikutuksista ja alkuperäisten soiden tuhosta.

Hannu Aarnio antaa vakuuttavan silminnäkijätodistuksen siitä, kuinka turvetuotanto on pilannut kirkasvetisen erämaajärven (Helsingin Sanomat 9.11.2010). Hannu Aarnion kirjoitus on vastine Vapon kehitysjohtaja Kari Mutkan aikaisemmin lehdessä olleeseen kirjoitukseen. Siinä Mutka yritti uskotella, että Vapo olisi syytön järvien pilaantumiseen.

Hannu Aarnion esimerkkijärvi on Torsanjärvi Ruokolahden ja Rautjärven rajalla. Lähes 15 kilometrin pituinen, syvä ja kirkasvetinen Torsa oli todellinen erämaajärvi. Kun yläpuolisia soita alettiin kuivattaa, järvi ”muutti luonnettaan parissa kesässä perusteellisesti. Kun järveen laskevat purot alkoivat syytää kuivatussoiden massoja järveen, vaaleat hiekkapohjat peittyivät pian ruskeaan mutaan ja vesi muuttui kirkkaasta ruskeaksi.”

Jo 40 vuotta sitten soidensuojelun pioneerin, suoguru Urpo Häyrisen retkikumppani Hannu Aarnio kirjoitti Suomen Luonnon ”metsänumerossa” 3/70 hätähuudon Etelä-Karjalan muuttuvan alkuperäisluonnon puolesta. Muutokset jäävät pysyviksi. Ei ole korjaantunut Torsanjärvikään, vaikka Vapon edustajat aikoinaan toista väittivät.

Terho Poutanen
P.S. Näin erämaisella Torsalla 4.6.1964 mustalintuparin soitimella – moista havaintoa en ole muilla Etelä-Karjalan järvillä tehnyt.

Viite:
Hannu Aarnio: Turvetuotannon jäljet ovat järvien pohjassa. – Helsingin Sanomat 9.11.2010, sivu C 5.
Kari Mutka: Turpeen vesistökuormitus on vain yksi prosentti. - Helsingin Sanomat 6.11.2010, sivu C 14.

Kommentit

Olisiko pitänyt tietää?

Järvien ja lampien pohjien mutaantuminen on alkanut soiden ojituksesta metsätalouden tarpeisiin, mikä sinänsä on ollut päinvastaisista väitteistä huolimatta erittäin hyödyllistä työtä, koska siten on saatu metsien kasvua tehokkaasti lisätyksi.
Kuitenkin vasta joskus 1970-luvulla ojittajat lisäsivät ohjeisiin vesien suojelua koskevat ohjeet. Niissä mm. määrättiin, että laskuojien päihin tulee kaivaa saostusaltaat, jotta suolta tulevan veden mukana kulkeutuva muta kerääntyisi pois ennen veden johtamista vesistöihin. Ennen ohjeita oli käytäntö sellainen, että järven tai lammen lähellä olevan suon ojat johdettiin suoraan rantaveteen.
Siellä, missä saostusallas ei ole tarpeen, voidaan jättää loppuosa ojasta kaivamatta ja antaa vesien valua pintavaluntana eteenpäin, jolloin humus kertyy maan pintakasvillisuuteen.
Ennen mainittuja ohjeita perattiin purotkin ja moni Kainuun tonkopuro menetti asukkaansa.
Voisi kysyä, olisiko metsäammattimieten pitänyt ilman muuta keksiä, ettei suolta tulevien mutavesien johtamisesta vesistöihin mitään hyvää seuraa. Näitä ammattimiehiä oli Metsähallituksessa, jossa toimi erillinen ojitusosastonsa. Yksityismaiden metsien ojittamisesta huolehtivat taas erilliset metsänparannuspiirit.

Tähän kun lisää sen, etteivät annetut ohjeet suinkaan heti alkaneet vaikuttaa käytännön työssä. Toteuttavan henkilöstön työtä arvioitiin kauan aikaan ohjeiden antamisen jälkeenkin vain ojitushetaarin tai ojakilometrin hinnalla. Vesien suojelutoimet vaativat suunnittelevilta ja toteuttajilta lisäpanostuksia, joita alkoi syntyä vasta, kun niitä alettiin ylimmän johdon taholta vaatia.

Pakko sanoa että tehty mikä tehty. Virheiden takia monen lamme ja järven pohjalla on nyt paksu mutakerros. Yritin kerran kaikuluotaimella etsiä haukia lammesta. Ihmeekseni totetin, että pohja oli niin pehmeä, ettei luotain pystynyt määrittämään pohjan sijaintia.
Jatkoa ajatellen pitäisi seurata sitä, että voimassa olevia vesistönsuojeluohjeita noudatettaisiin sillon, kun vanhoja ojitusalueita kunnostetaan tai uudisojitetaan. Sellainen työhän on koko ajan käynnissä joka puolella Suomea.
Yksityismailla katseet kohdistuvat metsien omistajiin. Ovatko he valmiita lisäämään ojituskustannuksiin vesiensuojelusta johtuneet lisät, kun haitat muuten kohdistuvat heidän miin lähivesiinsä. Kaivetut saostusaltaat tulisi silloin tällöin myös tyhjentää, mikä on oma kustannuksensa.

Muutimme Akkijärven rantaan

Muutimme Akkijärven rantaan kahdeksan vuotta sitten. Järvi sijaitsee harjualueella, ja oli vuosikymmeniä sitten ollut kirkasvetinen hiekkapohjainen järvi, jossa oli rapuja. 1900-luvun lopulla yläpuolinen suoalue ojitettiin, vesi sameni ja uimarannoilla on nyt puolen metrin liejukerros hiekan päällä - uimisen jälkeen täytyy käydä suihkussa. Rapu ja siika eivät enää menesty, ja 2000-luvulla järveen ovat uutena ilmiönä tulleet säännölliset sinileväkukinnat. Tällaisia pikkujärviä on satojen tuhansien järvien maassamme... useita?

Kuulemma niitä "päästöjä" ei

Kuulemma niitä "päästöjä" ei edes kunnolla selvitetä seurannoissa ja arvioinneissa. Se on aika iso ongelma. Mahtavatko Vapon konttoriherrat edes tietää että heidän soiltaan mitään valumia tulee?

Turvesuot

ovat todella hyvässä seurannassa verrattuna siihen, miten aikoinaan suhtauduttiin suuriinkin ojitushankkeisiin. Taloudellisia hyötyjä pidettiin tärkeinä. Vesistöille koituvat haitat eivät tulleet edes mieleen.