Kohtaamisia

Käyttäjän hannele kuva

Suomen uusin lajien uhanalaisuusarviointi julkaistiin joulukuussa. Mikään paras joululahja se ei ollut, sillä arvioinnin mukaan lajien uhanalaistuminen ei ole meillä hidastunut. Joka kymmenes arvioiduista lajeista, yli 2247 eliölajia, on uhanalaisia.

Aivan tavallisten, yleisiksi luultujenkin lajien tilanne on heikentynyt. Esimerkiksi metsäjäniksen kanta on pienentynyt. Syynä jänön huonoon tilaan on ilmastonmuutoksen tuoma lumisen kauden lyhentyminen. Valkoiset talvipukuiset metsäjänikset eivät maastoudu mustassa talvimaisemassa ja ovat alttiimpia petojen saalistukselle. Meneillään oleva luminen talvi on onneksi metsäjäniksille suotuisa.

Suomen uhanalaiset nisäkkäät ovat naali, saimaannorppa, ahma, susi, ilves, karhu, hilleri, liito-orava, euroopanmajava, pikkulepakko ja ripsisiippa. Mitä ajattelisimme sitten, jos nämä kaikki lajit katoaisivat lopullisesti, tai vain parikin niistä. Saimaannorpan kohtalo on jo vaa'ankielellä, emme voi olla varmoja onko noppia enää parinkymmenen vuoden päästä lainkaan.

Olen usein miettinyt asustaako lapsuuden kotiseutuni läheisyydessä ilveksiä. Pari viikkoa sitten sain nähtäväkseni kännykkäkameralla napatut isot, pyöreät ilveksen jäljet kotipihan talon kulmalla. Jännitys ja innostus tuntui huimalta vaikka en nähnyt itse ilvestä. Yöllinen hiippailija oli ollut aivan talon nurkalla, siitä tietämättömien nukkuvien ihmisten seinän takana. Lumiselta pihalta kartoitetut jäljet kertoivat pitkistä loikista ja takaa-ajotanssista rusakon tai metsäjäniksen perässä.

Marraskuun lopussa näin kaksi kuparinruskeaa, pörheää, kaunisturkkista kettua auton ikkunasta. Ne olivat juuri ylittäneet lumisen tien matkalla pellolta metsään. Ketut pysähtyivät auton pysähtyessä ja katsoivat tarkkaavaisilla silmillään auton ikkunalasin lävitse. Ketterän pehmeästi ne katosivat metsän pimeään. Tuntui, että ketut hyväksyivät hetkellisen kohtaamisemme, mutta samalla kertoivat olevansa villejä ja vapaita. Kettujen kohtaaminen oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä.

Ketulla menee vielä hyvin, mutta jos lajien uhanalaistuminen jatkuu, nämä mielikuvitusta kiehtovat eläimemme ovat vain kadonneiden kuvia lajioppaissa ja muistoja menneistä ajoista. Tavallisetkin suomalaiset eläinlajit ovat tärkeitä kiinnostuksen herättäjiä, kuin lähettiläitä luonnon monimuotoisuuteen. Kun luonnosta katoaa lajeja, ei katoa vain monimuotoisuus vaan myös jotakin ainutlaatuista ihmisen maailman takana, satujen syntypaikka ja mielikuvituksen loppumaton lähde.

Pari kuukautta sitten sovittiin entistä paremmista ja konkreettisemmista toimenpiteistä luonnon suojelemiseksi ja lajien kadon pysäyttämiseksi maailmanlaajuisessa biodiversiteettikokouksessa Japanissa. Jos kaikki uudet toimet toteutetaan kunnolla myös Suomessa, luulen, että lajien tilanne kääntyy paremmaksi. Sitä ennen odotan uusia hienoja luontokohtaamisia!

Kommentit

Hieno kirjoitus.

Luontoelämykseni kohokohta oli kun susi seurasi jäljessämme hiihtoreissulla. S e oli kyllä kiinnostuneempi koirani juoksunhajusta kuin meistä, mutta hienoa oli hähdä aivan luonnonvarainen susiherra, eikä matkaa ollut kuin n. 10-metriä. Yhtään ei pelottanut, mutta koiran pidinne välissämme varmuuden vuoksi. Jos tulevaisuuden ihminen ei pääse tuollaistakaan kokemaan, niin istukoot autoissaan ja kaahatkoot ympäri maata moottoriteitään pitkin.

Olen tässä kysellyt tuttavapiiriltäni ovatko nähneet luonnossa hirven, yksi oli nähnyt, ilveksen, ei, suden, ei, karhun, ei, valkohäntäkauriin, entisen laukonpeuran, peräti kolme oli nähnyt, saukon kaksi, piisamin...mikä se on? jne.. Siis onko eläimiä liikaa, ystäväpiirini on näet aika laaja ja suurinosa kuitenkin luontoihmisiä.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen nähnyt jopa saimaannorppia tyttösenä useammankin kerran.

Jos ihmiset eivät näe luonnoneläimiä samoillessaan metsässä, niin luulen että kohta kaikki luonnonvaraiset eläimemme ovat uhanalaisia.

Luonnonvaraiset eläimet

ovat tavattoman varovaisia. Vaikka Ippitilian luettelemia eläimiä oli kuinka runsaasti, niitä pääsisi silti näkemään erittäin harvoin. Tarkoilla aisteillaan ne saavat tietoa maastossa liikkuvasta ihmisestä niin varhain, että ne osaavat väistää, jos tulija tuntuun suuntaavan kulkunsa kohti. Ainoat tilanteet, joisaa villejä eläimiä voi nähdä, ovat piilokojut sekä tilanteet jolloin ne joutuvat pakosta ylittämään teitä eikä silloin ison eläimen kohtaaminen ole ollenkaan mieluinen kokemus.
Villeistä eläimistä vain linnut ovat sellaisia, että niitä on mahdollista nähdä. Esimerkiksi kotka kaartelee asuinseudullaan usein ilmassa, jolloin sen voi nähdä.
Ippitilan mainitsemia eläimiä voisi olla luonnossamme hyvinkin paljon ilman, että ihmiset niitä juurikaan näkisivät varsinkin, kun on paljon ihmisiä, jotka eivät juurikaan liiku metsissä.

Ihmiset luonnossa.

Kyllä niitä elikoita luonnossa näkee, ihmiset kun käyttäytyisivät oikein metsässä ja enne niitä kyllä minäkin näin paljon enemmän, hirviäkin moneen kertaan aivan silmästä silmään, pääsin jopa vahingossa yhden valkoista jalkaakin silittelemään. Hirven vasa tuli kerran viereeni katselemaan mitä teen kun marjastin, emä tosin hörähti selkäni takana sitten niin että marjatkin kiposta karkasivat. Sienimetsässä seitsemän hirveä juoksi melkein edestä, jne... Siis ovatko elukat tulleet aremmiksi vai eikö niitä enää ole, kas siinäpä kysymys. Olisikohan niin, että metsästäjien takia iso riista ainakin väistelee enemmän tavallista metsässä kulkijaa.

Kettuakin katselin autonikkunasta joka aamu kun heitin muksuja kouluun, ei pelännyt ajokkiani ollenkaan, mutta lähti heti kun joku muu auto tuli tietä pitkin. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että luonnoneläimet ovat vähentyneet, kovasti vähentyneet, ja kuitenkin olen niitä seurannut pitkälti yli 50-vuotta. Mistä niiden vähäinen havannointi johtuu, metsästyksetyksestä vai jostain muusta, sitä en tiedä.

Vielä -80 luvun lopulla, kun rakensimme ok-taloa metsän laitaan, niin monta vuotta hirvet, peurat ja ketut tulivat ihan pihalle pällistelemään, mutta -90 luvun puolessavälissä ne yht´äkkiä hävisivät? Hävisivät pihalta ja metsästä, ja se oli juuri sitä aikaa kun metsästysseurat alkoivat seudulla jylläämään.