Perhosia, kasveja ja kirjoja

Kun lintuelämä on hiljentynyt kesän edetessä, biologin mielenkiinto siirtyy helposti muihin eliöryhmiin. Heinäkuu on hyvä aika tarkkailla esimerkiksi perhosia ja kasveja.
Tänä kesänä olen paneutunut perhosiin etenkin Päiväperhoset Suomen luonnossa -kirjan avulla. Se sopii erityisen hyvin aloittelijoille sekä harrastustyylille, jossa perhosia ei pyydystetä. Kamera ja/tai kiikarit riittävät retkeilyvälineiksi. Tähän mennessä olen nähnyt 18 lajilleen määritettyä päiväperhoslajia, monia yleisiä lajeja on vielä näkemättä. Parhaita perhosvalokuviani kokosin uuteen kuvagalleriaan.
Kasvikirjoista eniten käyttöä on löytynyt Suurelle Pohjolan kasviolle ja perinteisemmälle Retkeilykasviolle, jotka mukavasti täydentävät toisiaan. Vielä kun saisi taskuun sopivan ja kevyen kirjan, jossa on Pohjolan kasvion kuvat ja Retkeilykasvion teksti... Pitänee odottaa sähköisiä kirjoja; yksin Pohjolan kasvio painaa yli kaksi kiloa!
Kasviretkeily Helsingissä saa uutta mielenkiintoa Helsingin kasvit -kirjasta (Kurtto & Helynranta), joka esittelee reilut 300 kaupungissa kasvavaa kasvia ja niiden historiaa. Helsingissä kasvaa monia harvinaisempia tulokaslajeja, jotka ovat saapuneet tänne mm. viljakuljetusten mukana. Esimerkki tällaisesta on Pohjois-Amerikasta peräisin oleva ratakrassi (Lepidium densiflorum; kuva alla), joka kasvaa Helsingissä erityisesti junaratojen varrella. Omalle toivelistalleni kuuluu myös partaohra, jota voisi myös etsiä radanvarsilta.

Ratakrasseja Pukinmäen vanhan asemarakennuksen pihalla. Tiivis kukinto tuo mieleen pulloharjan.
(Tämä kirjoitus on julkaistu myös omassa blogissani)
- Mikko:n blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Nyt suosittuja
Yhteistyökumppanit
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Pikkuapollo Somerolla
5 tuntia 34 min sitten - Amppari
8 tuntia 7 min sitten - Kehrääjä...
8 tuntia 15 min sitten - Ippitiilialle
8 tuntia 16 min sitten - Ampiainen.
10 tuntia 15 min sitten - Kehrääjä
10 tuntia 52 min sitten - olishan kiva ikänahikas
10 tuntia 59 min sitten - ehdotan
11 tuntia 57 min sitten - tuota
15 tuntia 28 min sitten - onko mahdotonta
16 tuntia 22 min sitten





Kommentit
Kenttäkasvio
Lähes toiveittesi mukainen kenttäkasvio on ilmestynyt - tosin toistaiseksi vain ruotsiksi. Svensk Fältflorassa on käytetty Suuren Pohjolan kasvion kuvia. Kirja on hiukan A5-kokoa pienempi, painoa alle 400 g. Määrityskaavat eivät valitettavasti ole Retkeilykasvion tasoa, mutta huomattavasti tyhjää paremmat. Toivottovasti joku ottaa julkaistakseen kirjan suomeksikin.
Sähköiseen kasvioon retkikäytössä suhtaudun hiukan skeptisesti niin painon kuin sähkönkin suhteen. Mutta olisihan se kiva, ja varmaan jonakin päivänä...