Ihmeelliset kesäyöt ja mutanttipäivänkakkara

Käyttäjän laura.manninen kuva

Nyt on oikea aika valvoa läpi yön ja nauttia ihmeellisistä, valkeista kesäöistä. Yölaulajat pitävät vielä hetken konserttejaan. Lepakoita on helppo nähdä valoisaa taivaankantta vasten. Ainakin viikonloppuina kannattaa vapauttaa itsensä tavallisesta vuorokausirytmistä ja kokea ainutlaatuisia hetkiä!

Kävin viime viikonloppuna, hellejakson lopussa, yöretkellä Helsingin Vanhankaupunginlahdella Lammassaaressa.Koko yönä ei tullut varsinaisesti pimeää tai kylmää. Pistäydyimme menomatkalla piilokojussa tiirailemassa ruovikon lintuja, muun muassa nokikanoja ja tukkakoskeloita.

Lepakkodetektori oli onneksi matkassa, sillä nahkasiivet lentelivät ahkerasti. Laite säksätti Lammassaaren metsäisessä maastossa, vaikeni lahden yli kulkevilla pitkospuilla ja alkoi taas paljastaa lepakoita, kun saavuimme mantereelle. Pienellä aukiolla oli mahtava tilaisuus seurata lentonäytöstä vaalenevaa taivasta vasten. Kosken kohdalla lepakoita oli niin paljon, ettei niiden määrää pystynyt enää laskemaan äänen perusteella.

Tänä vuonna on erityisen hyvä tilaisuus lähteä myös ohjatuille lepakkoretkille, sillä parhaillaan vietetään maailman lepakkovuotta ja Luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset tarjoavat runsaasti aiheeseen liittyviä retkiä. Bongaa omasi täältä: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/monimuotoisuus/lepakot/retket

Myös omassa pihassa tekee mieli istuskella, sytytellä lyhtyjä ja kuunnella yötä. Satakieli juttelee, siilit pistäytyvät ja jatkavat taas matkaansa. Valkoiset kukat loistavat tummassa yössä - viime viikon helle sai monet kasvit kukkimaan etuajassa. Juhannusruusu ja pionit kukkivat poikkeuksellisesti jo viikko sitten samaan aikaan. Päivänkakkarat ovat valloittaneet etupihan ja kätkeneet karviaispensaat keltavalkoiseen mereensä. Olihan niitä pakko vähän repiä maasta, vaikka kauniita ovatkin.

Joukosta löytyi yksi erikoisen näköinen yksilö. Mikähän kasvuhäiriö sitä vaivaa? Tuttu arveli sitä kenties kasvimaailman siiamilaiseksi kaksoseksi. Sitä en raaskinut kitkeä karviaispensaasta.

(pystykuva kääntyi näemmä vaaka-asentoon, enkä osaa kääntää sitä, sorry)

Mutanttipaivankakkara

Kommentit

Lepakot rokkaa

Kesäisestä yöstä, lepakoista ja yölaulajista voi tosiaan muodostua taianomaisia kokemuksia, etenkin mukavassa seurassa! Täytyypä lähteä joskus ystävien kanssa ohjatulle lepakkoretkelle.