Sarvipöllöjä

Petolintukesä 2011 on Haapamäen seudulla ollut kummallinen. Ensin kevättalvella etenkin helmipöllöjä lauloi paljon, mutta ne jättivät ainakin normaaliin aikaan lähes tyystin pesimättä. Osa pöllöistä ilmeisesti aloitti pesintänsä kuitenkin vasta toukokuussa tai jopa sen lopulla, joten monella pöntöllä käytiin liian aikaisin. Nyt kesällä tuulihaukkojen pesintä osoittaa paikallista ennätystä – se ei sinänsä ole paljoa – mutta 7 varmistunutta pesää kuitenkin. Myös sarvipöllöpoikueita on löytynyt jo viisi. Myyriä siis täytyy olla ainakin kohtuullisesti.

Viimeisin sarvipöllöpoikue antoi vinkin Juhannusaattoyönä. Perisuomalaiseen tapaan istuimme saunan jälkeen puoliltaöin vaimon kanssa laiturilla, kun rantaviivan vesimyyriä etsiskelevä sarvipöllöemo lensi ohi. Mitään ei melko tuulisena iltana kuitenkaan vastarannalta kuulunut.

Eilen palasimme paikalle. Ilta oli täysin tyyni ja auringonlasku upea. Äänet kantautuivat nyt paljon paremmin ja heti auringon painuessa metsän taa, alkoi myös sarvipöllön poikasten piiskutus kuulua. Äänet paikallistuivat lehtipuuvaltaiseen rannan ja pellon väliseen metsäsuikaleeseen, jossa oli sopivasti muutama kuusi ja niissä vanhoja harakanpesiä. Sarvipöllö ei itse tee pesää, joten sen on löydettävä vanha variksen, harakan tai oravan pesä. Useimmiten nämä löytyvät havupuusta.

Poikaset olivat jo aika kookkaita ja liikkeellä oksistossa. Rengastus olisi ollut vaikeaa, eikä tiede taida enää juurikaan kaivata satunnaisia irtorengastuksia (tämä pesä oli vakioidun petotutkimusruudun ulkopuolella). Tällä kertaa sarvipöllönuorukaisia ei sitten häiritty etsiskelyllä enempää.

Mutta ilta oli hieno!

RSu