Vielä kuulee lehtien kahinaa

Käyttäjän Riku kuva

Viikonloppuna havahduin punaisen keltaisen lehtisateen keskellä, että nyt täytyy erityisesti kuunnella lehtien kahinaa puissa. Siitä tulee jotenkin niin itsestään selvyys kesän kuluessa, ettei sitä enää huomaa.

Puiden lehtien kahina on sellainen luonnon äänimaisema, joka on tavallaan tullut osaksi jokaista suomalaista. Onneksi me emme ole vielä niin kaupunkilaistuneita, ettemmekö tunnistaisi ja kokisi tuota ääntä rauhoittavan ikiaikaisena.

Olen muutaman kerran huomannut keskieurooppalaisten vieraiden ihastelevan lehtien kahinaa outona eksotiikkana. Olen pitänyt sitä merkkinä ihmisen kaupungistumisesta ja luontosuhteen ulkoistumisena. Ilmastonmuutoksen ohella kaupungistuminen on hitaasti, mutta vääjäämättömästi etenevä maailmanlaajuinen megatrendi. Kaupunkilaisten määrän on ennustettu nousevan vuonna 2030 viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi 70 prosentilla maailman ihmisistä.

Toinen yhtä tuttu ja itsestään selvä äänimaisema on tuulen suhina havupuissa. Oudoimmin koin sen kerran tropiikissa keskellä ugandalaista sademetsää. Nousimme yhtä metsäistä vuorenrinnettä ylöspäin kunnes tulimme paikkaan, johon oli istutettu laajalle alueelle mäntymetsää. Istahdimme ystäväni kanssa yhden männyn juurelle ja ihmettelimme sademetsä-äänimaisema vaihtumista tuulen suhinaksi havupuissa. Se oli kerrassaan outo ja pysähdyttävä kokemus.

Onneksi näin syksyisin tulee usein, joten mahdollisuus kokea tuota vähitellen hiipuvaa lehtien kahinaa on vielä olemassa.