Kahden minuutin tähden

Käyttäjän laura.manninen kuva

Vallilan joukkoliikennekatu kaatui viime viikolla täpärästi kaupunginvaltuustossa. Omituisin lukemani kommentti tuli pettyneeltä Tatu Rauhamäeltä: "paikallisten edut ajoivat tässä nyt koko kaupungin etujen ohi". Itse ajattelen, että viheralueet ja joukkoliikenne ovat sekä "paikallisten" että koko kaupungin etu. Molemmat ovat kaupungissa osa hyvää elämänlaatua ja elinympäristöä. Niiden tukeminen tai tukematta jättäminen ei ole koskaan yksittäiskysymys vaan osa kaupunkisuunnittelua ja metropolipolitiikkaa. Sitäpaitsi, kaikki kaupunkilaiset ovat jossakin niitä paikallisia.

Vallilan tapauksessa kaksi kannatettavaa asiaa olivat keskenään ristiriidassa. Joukkoliikennekatu olisi tullut keskelle yhtenäistä viheraluetta, johon kuuluvat myös siirtolapuutarha ja kasvitieteellinen puutarha. Hankkeen vastustaminen tulkittiin helposti nimbyilyksi - eli kiva juttu, mutta ei minun takapihalleni. Vastustajiin tosiaan kuuluivat Kumpulan asukasyhdistys ja siirtolapuutarhayhdistys, joilla voi ajatella olevan oma lehmä ojassa. Mutta toisaalta, eikö se joukkoliikennekatukin olisi palvellut juuri heitä?

Katua vastusti myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, joka ei nimbyilyä harrastanut. Sen lausunnossa todetaan mm. näin:

Vallilanlaakson joukkoliikennekadulle ei ole perusteltua tarvetta. Kalasataman joukkoliikenneraportista ilmenee, että kaikki linjavaihtoehdot voisivat kääntyä Haukilahdenkadulta Pasilaan nykyistä raiteistoa hyödyntäen. Perusteena käytettyä tarvetta bussiliikenteen runkolinjalle ei mainita Helsingin liikenne-ennusteessa vuodelle 2030. Voimavaroja sitova bussiliikennekatu on myös kaupungin raideliikenteen edistämiseen pyrkivän strategian vastainen, ja sille on olemassa vaihtoehtoinen raideliikenneratkaisu Arabiasta ja Kalasatamasta Pasilaan. -- Kulttuurimaiseman peruuttamattomasti tärvelevä reitti lyhentäisi
matka-aikaa Pasilaan ainoastaan noin kaksi minuuttia.

Eli se siitä "koko kaupungin edusta". Luonnon läsnäolo kaupungissa lisää tutkitusti hyvinvointia. Se on koko kaupungin etu. Jos viheralueita nakerretaan vähän kerrallaan sieltä täältä (Kivinokka, Mustavuori, Kivikko jne), niitä ei kohta enää ole ihmisten arjessa saavutettavissa.