Haukanpesillä

Käyttäjän RSu kuva

Vaikka sade vähän kiusaa, on petolintututkimuksen seurantaruutua tullut kierrettyä. Minä tosin pääosin vasta kun on tarvittu rengastajaa, sillä todella kova maastomies, Hanski, on hommat muuten pääosin hoitanut. Nyt petolintujen pesiä on sadan neliökilometrin tutkimusalueelta paikannettu jo pitkälti yli 40. Lähes puolet pesistä oli keväisiä pöllöjä, mutta toinen puoli siis kesällä etsittyjä haukkoja.

Viimeisen viikon aikana uusia pesiä on löytynyt hyvin; hiirihaukan, kanahaukan ja kaksi tuulihaukan pesää. Tänään löytyi kaksi uutta varpushaukan pesää ja nuolihaukan pesä. Mutta kovaa jalkatyötä etsintä vaatii. Kolmatta varpushaukkaa haettiin pari tuntia rääseiköitä rämpien – turhaan.

Joskus toki pohtii, miksi ihmeessä petoruutua kannattaa ylläpitää? No, tutkimuksen ja tiedon vuoksi tietenkin. Ruutumenetelmä on paras arvioitaessa onko joku laji harvinaistumassa tai runsastumassa tai muuttuuko joku laji uhanalaiseksi ja tarvitaanko erityisiä suojelutoimia. Kysymyksiä ei voi ratkoa ilman maastotyötä. Tekijöitä saisi vain olla enemmänkin.

Mutta toinen puoli on oma hyvinvointi. Tulee helpommin lähdettyä ulos luontoon ja liikkumaan kun siihen on hyvä syy. Samalla näkee monenlaista muutakin ja oppii tuntemaan suhteellisen laajan alueen läpikotaisin. Maastoilu on vahvaa vastapainoa sisätyölle ja ihmisten kanssa toimimiselle.

Niin, ne petolintukannat? Varpushaukalla menee hyvin, helmipöllö runsastui pitkän aallonpohjan jälkeen ja hiirihaukkakin pärjäilee. Tuulihaukka lisääntyy todella nopeasti. Viirupöllöt vähenevät, samoin kanahaukka. Mehiläishaukat tuntuvat kadonneen kokonaan ja jostakin syystä varpuspöllö nyt kiersi pönttömme täysin. Ruskosuohaukka ja sarvipöllö vähenivät, mutta edellisinä vuosina runsastuivat niin paljon, että positiivisella puolella molemmat yhä ovat. Huuhkajan pesät tahtovat yhä tuhoutua. Keuruun seudulla tahallista petolintuvainoa ei kuitenkaan enää juuri esiinny – toisin kuin joillakin läheisillä paikkakunnilla valitettavasti yhä tapahtuu.

Minulle maastotuntuman säilyttäminen on tärkeätä myös siksi, että muuten näissä hommissa helposti ”laitostuu”, kadottaa tuntuman reaalimaailmaan. Kun kuuntelee työkseen eri intressitahojen juhlapuheita siitä miten hienosti luontoasiat nykyään hoidetaan, voi ajautua kuvittelemaan, että näin se on. Maastossa liikkuminen palauttaa nopeasti maan pinnalle.

Luonnon tuhoa ja ympäristön heikkenemistä näkee liikaakin. Lähes päivittäin tulee eteen myös metsälaki- tai sertifiointirikoksia, vesiensuojelun ongelmia, viitteitä salametsästyksestä, laittomia kaatopaikkoja, välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä. Vaikka näihin epäkohtiin törmääminen ei ole kivaa, on hyvä tietää missä oikeasti mennään. Toistaiseksi juhlapuheet pysyvät omassa arvossaan.

RSu