Ikkuna Suomen luontoon -sivusto on tullut elinkaarensa päähän ja se suljetaan vuoden 2019 lopussa.

Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää kaikkia käyttäjiä neljästätoista vuodesta! Hyvälaatuiset sivustolle jätetyt kuvat jäävät SLL:n arkistoon ja niitä voidaan käyttää Liiton viestinnässä sivuston sääntöjen mukaan. Jos et halua kuviasi käytettävän, ne voi poistaa sivustolta vuoden loppuun mennessä.

Luontokuvia voi lähettää esimerkiksi Suomen Luonnon Havaintokirjaan (https://suomenluonto.fi/havaintokirja/) tai tunnisteella #havaintokirja Instagramiin, josta Suomen Luonto tekee nostoja omalle tililleen (https://www.instagram.com/suomenluonto/).

Suomen Luonnonsuojeluliiton nettisivut (https://www.sll.fi/) jatkavat toimintaansa normaalisti ja esimerkiksi Kestävä elämäntapa -osiosta löytyy vinkkejä luontoon tutustumiseen ja ympäristön varjelemiseen.

Hannes, ne pöpeliköt mitään metsiä…

Käyttäjän tepo kuva

Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija Hannes Mäntyranta sai taas (Helsingin Sanomat 8.12.2012) tilaisuuden puuttua Linkolan näkemyksiin Suomen metsien tilasta. Samalla hän palautti ”satojen ihmisten vuosikymmenten työllä tehdyn maailman ehkä arvostetuimman metsäntutkimustuotteen, Valtakunnan metsien inventoinnin” maineen.

Kalastaja Pentti Linkola sanoi 80-vuotishaastattelussaan, jota Mäntyranta tänään ruoti: ”Metsäntutkimuslaitoksen mukaan Suomessa on enemmän puustoa kuin koskaan.” Kuka siis ”heitti yhdellä lauseellaan romukoppaan” satojen ihmisten laskentatyön tuloksen?

Linkola: ”Minun arvioni mukaan metsissä on viidennes siitä kuutiomäärästä kuin 1950-luvulla.” Tässä ollaan asian ytimessä tai ainakin lähellä sitä.

Nämä hannesmäntyrannat ovat saaneet ihmiset uskomaan, että metsissämme kaikki on hyvin. Samassa lehdessä toinenkin mielipidekirjoittaja pitää itsestään selvänä, että ”...metsämme…ovat paremmassa kunnossa kuin jokunen vuosikymmen sitten”. Niinhän ne ovat; puut tasaikäisiä ja kasvavat suorissa riveissä!

Eivät puupellot eivätkä istutusmetsäkään ole metsiä! Eivät vaikka, niitä ei olisi aurattu, laikutettu eikä mätästetty.

”Linkola on seurannut Suomen metsiä ja lintuja…vuodesta 1945.” Minä vasta maaliskuusta 1952, mutta ehdin nähdä oikeita luonnonmetsiäkin.

Terho Poutanen

Viitteet:
Jussi Konttinen: Linkolan vuosisata. – Helsingin Sanomat 2.12.2012, Sunnuntai D 4.
Kalle Mikkola: Ikuinen talouskasvu on vastuullista. – Helsingin Sanomat 8.12.2012, Mielipide C 8.
Hannes Mäntyranta: Metsien puumäärä on kasvanut viime vuosina. – Helsingin Sanomat 8.12.2012, Mielipide C 9.

Kommentit

Ohhoh

Hei Terho, kylläpä yllättää, että sinäkin olet siirtynyt tähän porukkaan, jonka mukaan metsien suojelussa tarkoitus pyhittää keinot ja jos suojelun perusteluiksi ei riitä tosiasioita, sitten voi ihan vapaasti levittää vaikka väärää tietoa. Metsien tila taitaa siis olla aika hyvä, jos suojelua ei pysty tosiasioilla perustelemaan. Muuten sanoisin, että voisit moittia minua siitä, mitä olen tehnyt, eikä siitä, mitä muut ovat tehneet. Minä kun en ole koskaan enkä missään sanonut, että asiat ovat metsissä hyvin, vaan olen sanonut, että lisäsuojelua tarvitaan ja sitä myös tehdään. Mutta suojelua eivät edistä demagogiset iskulauseet puupelloista ja pöpeliköistä, varsinkin kun nekään eivät perustu tosiasioihin. Metsätilastollisesta vuosikirjasta kun näkyy, että paitsi puumäärä, myös järeiden puiden määrä ja osuus on kasvanut 1950-luvulta kaksin-moninkertaiseksi puulajista riippuen. Puut eivät mitenkään ole tasaikäisiä, eivätkä voikaan olla, koska sekä luonto että metsänhoito pyrkivät monikerroksiseen, monen puulajin metsään. Edelleen, Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Antti Ihalaisen mukaan kaikissa Suomen metsissä kasvavista puista selvästi yli 80 prosenttia on luontaisesti syntyneitä, mitattiin sitä sitten puuyksilöiden määrällä tai kuutiotilavuudella. Niin että jos siellä sitten on niitä puupeltoja, kukahan niitä oikein tekee, ellei itse luonto?

Puupelloista, ehkä muustakin

Kiva, kun Hannes löysi tekstini!
En kuulu tässä luonnonmetsien kaipailemisessa mihinkään porukkaan; havainnot ja mielipiteet ovat ihan omiani.

Valtakunnan metsien inventointeihin en oikein luota (”luota” on tietenkin aivan väärä sana, kun en itse ole tehnyt parempaa tutkimusta, enkä tiedä muidenkaan tehneen!). Mutua siis kaikki tyynni!
Minua häiritsee inventointien metodi tai oikeammin sen muutteleminen. Miksi Yrjö Ilvessalon käyttämä linja-arviointi hylättiin, ja viidennessä inventoinnissa 1960-luvun jälkipuoliskolla siirryttiin otantoihin?

Pellot, joissa viljelykasvi on vaihdettu koivuksi tai kuuseksi, ovat sananmukaisesti puupeltoja. Niitä nyky-Suomessa riittää; ensimmäiset ovat jo niin vanhoja, ettei kartantekijä ole tunnistanut niitä pelloiksi enää vuosikymmeniin. Puupeltoja ovat myös entiset metsät, joissa auraamalla tai mätästämällä tai muulla luonnottomalla tavalla on nopeutettu halutun puuston syntymistä. Näitä puupeltoja ovat loput metsistä.
Ruokolahden naapurissa, Parikkalassa, kaskettiin vielä 1900-luvun alussa. Sieltä muistan 1950-luvun alusta laajoja harmaaleppävaltaisia metsiä, joissa ei kasvanut puolukkaa eikä mustikkaa. Ruokolahden (ja Parikkalan) metsät eivät 1950-luvulle tultaessa olleet ehtineet kasvaa lähellekään Pyhä-Häkin luokkaa. Jokin oikea puukin sentään löytyi; esim. Ruokolahden Reinikkalan kylän takamailla mänty kelpasi kotkan pesäpuuksi vuoteen 1938 saakka. – Itsestään syntyneet, 1950-luvulle saakka eläneet metsät kelpaisivat minulle luonnonmetsiksi. Siitäkin huolimatta, että jokaisesta mineraalimaan metsästä löytyisi (koska löytyy vielä näistä nykyisistä puupelloistakin!) kivikasoja muistuttamassa metsien muutoin unohtuneesta historiasta.

Tulin illan suussa Ruokolahdelta. Näin siis samoja metsiä, joiden tilaa Ruokolahdella 1870-luvulla liikkunut Ragnar Hult aikanaan päivitteli; Ruokolahti oli autio ja tyhjä, koska metsät oli tuolloin hakattu tai poltettu. Ragnar Hult oli ensimmäinen, joka havaitsi ja ymmärsi metsien ajan myötä tapahtuvan muuttumisen. Seuraavalla vuosikymmenellä Hult julkaisi tutkimuksensa ruotsiksi, joka ei enää ollut maailmankieli – eikä Hultista niin ollen tullut maailmakuulua!
Näin Ruokolahden luontaisesti syntyneet metsät 1950-luvulla – näin toki jo edelliselläkin vuosikymmenellä, mutta en silloin osannut nähdä metsää puilta. Sitten tulikin Korean sota, ja hyvästi luonnonmetsät!

Muutama anteeksipyyntö:
(I) Katselin päivällä puupeltoja ja pöpelikköjä, joita kumpiakin riittää joka kylässä!. Kun en ollut älynnyt pitää varaani, kamerani oli jähmettynyt; jo 13 asteen pakkasessa se teki tenän ja vaati vaihtamaan paristot. Et siis; Hannes, näe, millaisia metsät tänä päivänä oikeasti ovat!
(II) Lunta oli maassa sen verran, että en olisi saanut auratuista ja mätästetyistä puuistutuksista sellaisia kuvia, mistä maan muokkaus olisi käynyt selkeästi ilmi. Odotellaan kevättä.
(III) Valitan, etten vastannut tuoreeltaan. Kävin toissa päivänä kutsuttuna Luonnonsuojeluliitossa, ja tietoverkot jäivät perjantaina kokonaan kokematta. Eilinen meni matkustaessa ja nyt olen muutaman sadan kilometrin päässä Espoon kodistani, mistä olisi ehkä löytynyt jotakin tarkennusta edellä kirjoittamaani. Espooseen ehtinen joskus loppiaisen jälkeen.
Kaikesta huolimatta: Hauskaa Joulua!

Terho Poutanen 16.12.2012

Ihmisen havaintokyvystä

Hei,
en halua kiistää havaintojasi ja johtopäätöksiä voit tietenkin tehdä niin kuin haluat. Mutta sitä ihmettelen, kuinka niin moni kuvittelee kykenevänsä omien havaintojensa perusteella muodostamaan kattavan kuvan Suomen metsien tilasta.

Pieni laskuesimerkki. Suomessa on 26 miljoonaa hehtaaria metsää. Jos yksi ihminen käyttää minuutin yhden hehtaarin inventoimiseen ja siirtyy aikaa käyttämättä seuraavalle hehtaarille, häneltä kuluu koko Suomen metsien inventointiin yli 50 vuotta, siis yötä päivää ilman taukoja. Työmäärää voi helpottaa monin tavoin, mutta silti se on ylivoimainen. Siksi en oikein jaksa ottaa vakavasti näitä Linkolan tyyppisiä itseinventoitsijoita - muuten kuin että tottakai heidän omat kokemuksensa sinänsä ovat aitoja. Epäilyttäväksi juttu muuttuu, kun näitä kokemuksia tarjoillaan asiantuntijan arvovallalla maallikoiden luettavaksi.

Puupelloista vielä

Vapaa toimittaja kirjoitti Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla (16.12.2012) asiasta, jossa tässä on keskusteltu. Metsätilan omistajana hän oli saanut metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvojalta tilalleen metsäsuunnitelman vuosiksi 2012–2021. ”Se noudattaa nykyistä metsänhoidon linjaa. Marttila [tilan nimi] on täysverinen puupelto, jota viljellään, harvennetaan ja avohakataan.”
Kerrottuaan, miten metsiä käsiteltiin 1950-luvulle asti ja miten sotavuosien jälkeen, toimittaja päätyy nykymetsiin: ”Vähitellen metsät muuttuivat tasaikäisiksi havupuuviljelmiksi. Taimet oli ostettava ja istutettava ja puut kaadettava kertarysäyksellä.” Loppupäätelmä: ”Tuohan on järjenvastaista!”

Eihän VMI menetelmässäkään

Eihän VMI menetelmässäkään käydä joka hehtaarilla, eikä lähelläkään. Aivan hyvin Linkolalla voisi olla kohtuullisen luotettava aineisto suomen metsien puustontilavuudesta, jos hän olisi ryhtynyt sellaista dataa nuorena keräämään.
Pelkällä tuntumalla sensijaan ei voi kovin luotettavia arvioita antaa, se on totta. Enkä tiedä oliko Linkola tässäkään oikeasti vakavissaan, ehkä lähinnä tarkoitti sitä että metsät tuntuvat puuttomilta, kun koko ajan on aukkoja ja taimikoita eikä oikein isoja puita ole juuri lainkaan.
Sinänsä oikein on tuoda esille oikea virallinen totuus puuston määrästä. Ja turhaa ruveta siitä valittamaan, vaikka en toki itse ole perehtynyt siihen kuinka hyvin VMI-inventoinnit ovat pysyneet vertailukelpoisina vuosikymmenien aikana.

Olennaistahan keskustelussa ei olekaan puukuutioiden määrä, vaan metsän rakennepiirteet, niiden yksipuolistuminen tehometsätalouden vaikutuksesta.
Yhtenäisiä isoja metsiä ei enää ole, isoja puita ei ole, lahopuuta on varsin vähän, aukkoja on vähän väliä, lehtipuuvaltaisia metsiä ei paljoa ole, tietyt puulajit on paljolti poistettu metsistä, jne. jne.

Puupelto

"Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Antti Ihalaisen mukaan kaikissa Suomen metsissä kasvavista puista selvästi yli 80 prosenttia on luontaisesti syntyneitä, mitattiin sitä sitten puuyksilöiden määrällä tai kuutiotilavuudella. Niin että jos siellä sitten on niitä puupeltoja, kukahan niitä oikein tekee, ellei itse luonto?"

Etelä-Hämeessä avohakkuille tippuu "puista" valmiita taimia. Yksi hölmö esimerkki tältä vuodelta: Avohakkuussa kaadettiin muun muassa rauhoitettuja kynäjalavia ja ala taimetettiin koivuilla - joita tulee luontaisestikin vikkelästi ja roppakaupalla.

Vuosia myöhemmin näissä paikoissa käy kaksijalkainen eläin ("luonnollinen henkilö") moottorisahan kanssa harventamassa ei-toivotut vesat, ja muotoutuu (luonnoton) puupelto.

Voihan tuo prosentti

Voihan tuo prosentti suurinpiirtein oikeansuuntainen ollakin, tosin pikkuhiljaa istutettujen osuus on nousussa. Mutta onneksi vielä käytetään männiköissä luontaistakin uudistumista, ja jokusia luonnontaimia selviää istutettujen joukossa siellä täällä. Mutta kyllä se niinkin on että istutusalalla onnistuneen istutuksen ja taimikonhoidon jäljiltä ei paljoa luontaista tainta jää varttumaan.

Puupellon määritelmä taas on avoin, joten siitä voi tietysti jokainen antaa mielipiteensä.
Mutta kun metsiä on aktiivisin metsänhoitotoimin muutettu puuntuotannon kannalta optimaaliseen suuntaan, ja sadon alkuunsaaminen, kasvatus ja korjuu on järjestelmällistä. Nykyään kun niitä "peltoteitäkin" menee metsissä vähän joka paikkaan.
Kyllä niitä ihan perustellusti puupelloiksi voisi nimittää.