Viirupöllön outo ateria

Käyttäjän RSu kuva

Viirupöllö on tyypillinen myyränsyöjä; napsii pieniä saaliita ja nielee saaliinsa kokonaisena. Poikasilleen se voi puolittaa ison vesimyyrän, mutta pian poikasetkin hotkaisevat pönttöön tuodun saaliin kokonaisena. Mutta nyt kävi toisin.

Hiihtelimme Arin kanssa pitkähköä metsään sijoitettua talvilintulaskentareittiä. Lintuja oli vähän, kuten talvisessa metsässä usein on. Jälkikeli puolestaan oli täydellinen; pari senttiä pehmeää lunta kovan hangen päällä. Ja jälkitulkinnaksi reissu menikin.

Erään lammen rannassa hanki on täynnä höyheniä ja rantasuo oli tallattu täyteen taistelujälkiä. Joku oli tappanut naarasteeren ja raahannut sitä kymmenkunta metriä läheisen kuusen alle. Siellä teeriraukka makasi päättömänä, mutta muuten koskemattoman näköisenä. Vieressä oli selvä petolinnun kalkkiuloste.

Teeri olisi kanahaukalle tai huuhkajalle sopivaa saalista. Mutta siivenjäljet lumessa paljastivat saalistajan olleen huomattavasti huuhkajaa pienemmän. Pyöreäkärkinen siivenjälki ei kuitenkaan sopinut kanahaukallekaan. Edelleen isku teeren selkään oli tapahtunut metsästä päin – siipi oli viimeistä mäntyä kiertäessä raapaissut jäljen lumeen. Ja lumijälkitantereesta päätellen teeri oli ennen sortumistaan pannut pitkää pedolle vastaan. Huuhkaja ja kanahaukka osaavat sopivankokoisen saaliinsa lopettamisen. Huuhkajan kynsissä teeri ei ehdi edes vinkaista.

Vaihtoehtoja tulkintaan ei oikeastaan jäänyt. Seudulla varsin yleinen viirupöllö oli erehtynyt. Teeri oli ennen yöpymään jäämistään kävellyt pitkin hankea ja yrittänyt kaivaakin itsensä kieppiin. Kova hanki oli kuitenkin peräänantamaton ja lopulta teeri oli asettunut hangen päälle rämemännyn alle. Isku oli tapahtunut aamuyöllä, sillä lepopaikkaan oli ehtinyt jo kertyä kasa ulosteita. Ilmastonmuutoksen syy siis - vesikelit keskellä talvea ja hyvä kieppikeli ihan pilalla...

Ehkä teeri havahtui ja käänsi hieman päätään. Viirupöllön silmin pimeässä puun alla kököttävän möykyn kääntyvä pää näytti myyrän liikkeeltä. Pöllö heittäytyi liitoon, kiersi viereisen männyn ja tömähti otuksen selkään. Viirupöllön kynnet ovat sopivat myyrän poimimiseen, mutta teertä niillä ei yhtä helposti oteta hengiltä. Siksi kamppailu oli ollut niin pitkä. Saaliinsa pöllö kiskoi vain vaivoin eteenpäin päästen lähimmän kuusen alle suojaan.

Mutta kuinka nielaista iso saalis? Viirupöllö ei osannut tehdä muuta kuin katkaista otuksen – pää ja muu lintu erilleen. Pääpuolen se söi (tosin kovat nokanpuoliskot jäivät hangelle), loput teerestä jäivät muille talven nälkäisille. Ehkä paikalle osuu seuraavaksi lähistöllä kierrellyt kärppä tai lumen alla liikkuva päästäinen. Muuten kettu olisi ollut todennäköisin, mutta jälkitulkintaa pitkään pohtineet hiihtäjät jättivät paikalle varmasti sellaisen hajujäljen, että erämaakettu kiertää paikan ainakin viikon ajan.

RSu