Ilves

Käyttäjän RSu kuva

Kevät on ollut niin kiireistä luonnonsuojelun toimintakentällä, että kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Kaikkia maastoretkiä en sentään ole suostunut jättämään. Ja aina kun luonnossa liikkuu aistit auki, näkee myös jotakin. Yksi kevään kokokohtia oli ilveksen tapaaminen.

Olin tyttäreni kanssa kiertelemässä toukokuun alussa sammakkolampia. Vanhat laskennat onnistuivatkin hyvin; aurinko helli ja kutu eteni nopeasti. Eräälle lammelle mentäessä viimeisellä metsätien pätkällä kurvin takaa ilmestyi näkyviin ilves. Eikä mikään pentu vaan aikuinen uros. Vatsanahka roikkui kuin tiikerillä elokuvissa…

Elokuvatyyliin ilves myös häippäsi paikalta. Kaksi askelta ja ponnistus. Ainakin silmiin tilanne tuntui kuin hidastetusta elokuvasta poimitulta; ilves lensi rauhallisen hallitussa kaaressa ojan yli tien penkalle. Saman tien se hävisi penkalta ja lopullisesti näkyvistä.

Harvennetussa nuoressa männikössä odotin, että se vielä nähtäisiin kauempana uudelleen, mutta ei. Hienosti osasi maastoutua. Kipusin vielä samalle kohdalle penkalle tarkistamaan, että jäikö se peijakas penkan taakse piiloon… mutta ei. Kyllä se oikeasti vain osasi metsässä liikkuessaan häivyttää itsensä näkyvistä. Kähmy, metsän henki.

RSu