Ilmastonmuutos tuo uusia loisia

Käyttäjän tepo kuva

Aamun lehti kertoi, että tuontikoirasta oli löytynyt Suomelle uusi eläinlaji, loinen nimeltä Dirofilaria repens.

Kahden palstan uutisessa selostettiin tarkasti loisen tuntomerkit, elintavat, levinneisyys jne., mutta jätettiin kertomatta, että Dirofilaria repens on sukkulamato, nematodi. Ihmiselle tuttuja sukkulamatoja ovat esimerkiksi kihomato, suolinkainen ja trikiini. Sukkulamadoista julkista keskustelua ovat herättäneet ainakin ankeroiset, joita odotetaan saapuvan meille puutavaran mukana ja joiden pelätään valtaavan Suomen ilmaston lämmetessä.

Koirassa loisinut Dirofilaria repens ei tällä kerralla päässyt kotiutumaan Suomeen, kun sen aikaansaama kasvain sukkulamatoineen poistettiin. Väli-isäntänä toimivat hyttyset eivät nekään lennä tähän vuodenaikaan.

Dirofilaria repens elää myös luonnonvaraisissa koira- ja eräissä muissakin nisäkäslajeissa. Niistä sitä ei kuitenkaan Suomessa tunneta.

Lopuksi: Eläinlajin tieteellinen nimi oli jutussa jäänyt kursivoimatta. Suomenkielistä nimeä ei Dirofilaria repens -loisella olekaan,

Terho Poutanen 16.12.2014

Viite:
Tuula Toivio: Tuontikoirasta löytyi Suomessa ensimmäinen Dirofilaria repens -loinen. - Helsingin Sanomat 16.12.2014, A 14.