Jäljestämisen ilot ja vaikeudet

Syksyinen metsä on hiljentynyt. Tuntuu tyhjältä. Eläinten näkeminen on vaikeaa -varsinkin jos on liikkeellä puheliaan naapurin tai vauhdikkaan lapsikatraan kanssa. Vaikka itse eläimistä ei välttämättä näkisi vilaustakaan, on kuitenkin paljon merkkejä, jotka kertovat monivivahteista tarinaa metsän elämästä ja eläinmaailmasta.
Maahan pudonnut sulka. Muutama ohut karva kaarnan rosoon takertuneena. Epätäydellinen tassunpainauma hangessa. Poikkipurtuja, kaluttuja oksia, nakerrettuja käpyjä, Pieniä ulostepapanoita varpujen alla sammalikossa.
Parasta eläinten jättämissä jäljissä on se, ettei niiden kanssa tarvitse hötkyillä. Jälkimaailman tilanteet eivät mene ohi nopeasti – niitä voi rauhassa mittailla, kuvata ja vertailla kirjan kuviin. Siitä voivat nauttia myös tällaiset ”hitaat hämäläiset”, jotka eivät tilanteen tullen yleensä ehdi kaivaa kiikareitaan esiin tarpeeksi nopeasti.
”Jätösbongauksessa” olennaisinta on kyky nähdä pieniä asioita ja kiinnittää huomionsa merkityksettömiltä tuntuviin yksityiskohtiin. Eläinten jäljistä päätteleminen on kadonneen tietopääoman uudelleen löytämistä, luonnon lukutaidon uudelleen opettelemista. Entisaikojen pyyntikulttuurissa jälkien ja luonnon merkkien lukeminen oli olemassaolon edellytys.
Jäljestämisen taito karttuu hitaasti, mutta on hyvin palkitsevaa. Olosuhteet ja maastot vaihtelevat. Tunnet itsesi intiaaniksi kontatessasi hangessa lumeen puhallellen ja pintaa silitellen saadaksesi suden jälkijonon esiin kevyen pakkaslumen alta… Varaudu henkisesti myös siihen, että osa arvoituksista ei koskaan ratkea.
Seikkailumieltä ja intiaaniasennetta retkillenne,
Satu Jovero
Kirjoittaja toimii suunnittelijana Luonnontieteellisen keskusmuseon
näyttelyjaostossa.
Liito-oravan papanoiden kuva: Ilpo Hanski
- Luonnontieteellinen keskusmuseo:n blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja







Viimeisimmät kommentit
9 tuntia 13 min sitten
12 tuntia 10 min sitten
12 tuntia 18 min sitten
12 tuntia 20 min sitten
12 tuntia 50 min sitten
15 tuntia 15 min sitten
15 tuntia 57 min sitten
17 tuntia 49 min sitten
19 tuntia 49 min sitten
20 tuntia 13 min sitten