Rakkautta.

Rakkautta kuontoon on myös olla vihaamatta mitään luontokappaletta. Tai sitten olen väärässä, ehkä pitäisi tappaa tämä pihani pikku vipeltäjä josta ei minkäänlaista haittaa ole ollut. Asustaa puisen työkalulaatikon alla ties monettako vuotta. Yksi hiiri on aina ollut tällä pihalla, ainakin vuodesta 1999, jolloin tänne muutin. Silloin asusti kuistin alla.

Kommentit

Nii'in...

Olen samaa mieltä kanssasi 'rakkaudesta luontoon - elämään' .
Eihän YXI pieni - nätti hiiri kotinurkissa ole paha juttu , -- mutta, sit
kun se löytää -tytön - pojan ,niin asia muuttuu kokolailla toiseksi :-)
Muutamien viikkojen kuluttua ei sit enää ole vain YHTÄ söpöä hiirtä ,
vaan parhaimmillaan ½-tusinaa.! puolen vuoden kuluttua niitä on - >>
-enpä arvailekaan enää.
Tietysti kaikki on riippuvaista ravinnon saannista , ym olosuhteista ,
mutta , kuitenkin - Hiiret ym eivät ole suotavia , ainakaan asuntojen
lähettyvillä , -tekevät tuhojaan rakennusten lämpö-eristeissä - etc..
Itse en hyväksy hiiriä mökkini läheisyydessä , vaikkakin olisivat
söpöjä kuin 'madonna'

KooeS

Voin paljastaa

Siis voin paljastaa, että työkalulaatikossani on hiiren tekemä reikä pohjassa ja ainakin kerran siellä ollut myös poikaset. Siis, jos tämä pikkujyrsijä on NIIN vaarallinen ja hävityksen kohde, niin miksei pihallani vilise hiiriä??

Kas, tämä hiiri asustaa laatikossani, ja kuten tiedettyä on, poikaset etsivät uuden kodin jostain. Vierestä alkaa iso pelto ja metsikkö.

En tarkoita, että jokaisella pitäisi olla oma hiiripopulaatio pihallaan, vaan miksei yleisesti saa olla hiiriä? Ei minua ainakaan tuo yhtään häiritse, mukava pikku vekkuli. Olen sitä seuraullut jo vuosia, siis ainakin yhtä hiirtä, liekö sitten alenevassa sukupolvessa. En ole tullut tämän ikää kysyneeksi.

No , eipähän tuo

Hiiri-isi , tai äiti ikäänsä ilmoittele. Enkä nyt halunnut mieltäsi pahoittaa ,
sillä , että maaseudulla nuo 'pikkuiset söpöläiset' ovat todella vaivana
pesiytyessään talojen lämpöeristeisiin : seiniin + katto-rakenteisiin.
Saavat useinkin suuria , kojauksellisesti kalliita vaurioita aikaan , kun
'poraavat' eristeet kulkuväyliä täyteen.!
Eihän tuollaisista ongelmista Taajama-asutuksessa ole mitään oikeaa
tietoa , kun tuo 'populaatio' ei pääse liian suureksi.

Ei todellakaan ole miellyttävää , kun syksyllä nuo veijarit kiipeävät
seiniä pitkin ylös vintille , ja tekevät sit toisiaan , sekä ravaavat
kaiken talvea seinien ja kattorakennelmien välissä.

OK-talo

Tiedän tasan tarkkaan ok-talossa asumisen. Rakennettiin piirtämäni talo omin käsin ex-n kanssa ja kyllä hiiret ensin häiritsi, mutta kaksi kissaa kyllä karkoitti hiiret muualle.

Sielläkään en hyväksynyt muuta kuin luonnolisen, kissan, hiirenpyydykseksi. Tosin hiiret menivät metsään asumaan, kun toinen kissa taloon tuli.

Eipä noita meilläkään..

Hiiriä liiemmälti nykyään ole , kun on talossa kolme kissaa , päivisin pihalla temmeltämässä , on hiiri--myyrä--päästäinen melkein jokapäiväinen esityksen aihe , kun tuodaan 'näytille' !
--muuten , on se hienoa , kun Kissat istuu terassilla , ja pikkulinnut
syövät evästä muutaman metrin päässä , nää vaan katselee.....ei
niitä kiinni saa..... :)

Lauma hiiriä ullakolla

Kyllä siinä hermo menee kun kuuntelee pienten jalkojen kipitystä joka ainut yö vaikka laittais kuinka paljon hiirenloukkuja.

Hiiri on aivan suloinen pieni viiksiniekka enkä ikinä tappais sitä ilman syytä, mutta talon vintiltä hiiri saa kyllä armottoman lähdön...yleensä koivet suorina...

Varsinkin tämä talvi on ollut varsinaista hiirten juhlaa, olikohan viime kesä hyvä hiirivuosi kun mokomia on piisannut ympäri talven meidänkin vintille.
Tonttimme on vanhaa pellonpohjaa..se varmaan vaikuttaa osaltaan hiirten paljouteen.

Muistan kuinka vuosia sitten rakennuksen ollessa vielä keskeneräinen, terassilla istuessani pieni hiirenpoikanen putosi vintin lautojen raosta suoraan mehulasiini - onneksi lasi oli jo tyhjä...
Sääliksi kävi pientä ressua ja yritin hoitaa sitä parhaani mukaan, mutta pieni hiiri kuoli kaikista hoitotoimenpiteistäni huolimatta.
Luulen että se olisi tarvinnut vielä emon maitoa selvitäkseen...hautasimme sen sinne missä on myös vanhan koiramme lepopaikka..normaalisti hiiri olisi kasvanut ja jotunut lopulta pyydykseen ja kylmästi roskikseen ilman mitään sen kummempia säälinajatuksia.

Kun pienen kauniin hiiren näkee ja katsoo sitä niin siihen tulee jonkinlainen hellä yhteys...eihän sitä sitten enää voi millään tappaa...

-Marita-

Juväsiä ...

kaupasta tarjolle, niin ongelma poistuu.

Siitähän kyse.

Siitähän tässä juuri on kyse, siis jos hiirulainen asustaa PIHALLA, niin miksi se pitäisi tappaa?

Kyllä meidänkin mökillä oli hiiri-armeija. Yöllä katolta kuului jos jonkinlaista temmellystä. Pistin muovisen laatikon aukeava kansi yläs, viritin siitä narun, ja makupaloja sisään. Siinä sitten telsua katsellessa sivusilmällä näin hiiren menevän " ansaan" niin kädestäni narunpää irti, ja kansi loksahti alas. Omatekoinen hiirenpyydys toimi hyvin. Sain kiinni seitsemän hiirtä tällä konstilla. Aina kun nappasi, siirsin hiiren isoon akvaarioon.

Akvaariosaa oli hauska sitten seurata niiden toimia. Päällislasin syöttäaukosta yrittivät tulla ulos. Ne rakensivat sellaisen tornin toisistaa, ja ylimmäinen yritti sitten roikkua reunassa kiinni. Hauskoja veikkoja, mutta nämä yksilöt olivat kyllä sotkeutuneet kesyihin valkoisiin hiiriin. Osa oli tosi kauniita ja värikkäitä.

Asuimme silloin tilapäisesti puutarhamökissä kesän, ja sitten kun asuntomme syksyllä valmistui niin tulikin mieleen, että kuinkas hiiret. OK, pakkasin jokaisen laatikkoon ja vein yhteen hylättyyn taloon, en sitten tiedä mitä jatkossa niille kävi, mutta kesän aikana tutustuin hiiren ( siis oikean ) ihmeelliseen maailmaan.

Sen verran näistä hiiriveitikoista

että mitään luonnon villiä eläintä ei saa vangita ja ottaa lemmikiksi.

Sen määrää luonnonsuojelulaki.
Väliaikaisesti siirron ajaksi esim. hiiren saa vangita mutta se on vietävä välittömästi jonnekin ja päästettävä vapaaksi.
Loukkaantuneen eläimen saa ottaa hoidon ajaksi huostaansa mutta sekin on vapautettava heti kun se on toipunut.

Olen hoitanut useita loukkaantuneita eläimiä ja kun sana kiersi että on joku joka pystyy hoitamaan eläimet kuntoon niin mulla on elämäni aikana ollut jos jonkinlaista karva/piikki ja höyhenpalleroa hoidossa.
Olen aina vapauttanut eläimet heti kun ne ovat parantuneet.
Joskus eläin on ollut niin pahoin loukkaantunut että ei ole ollut mitään järkeä pitkittää sen kärsimyksiä. Myös ne tilanteet pitää pystyä hoitamaan jos ottaa loukkaantuneita eläimiä hoitoonsa.

Meillä oli joskus sammakonkutua lapsilla kun opetin heille sammakon kehitystä kudusta nutipäiksi.
Kun niistä tuli nutipäitä ne vietiin viereiseen pikku puroon mistä kutu oli otettukin.
Lapset joskus protestoivat kun olisivat halunneet kasvattaa nutipäät sammakoiksi asti, mutta olin julma äiti enkä antanut heidän pitää "lemmikkejään".

Selitin silloin että jokainen villi eläin on vapautensa ansainnut ja sitä ei saa niiltä viedä vaikka hoito olisi kuinka hyvää.

Parasta eläinten hoitamisessa on juuri niiden vapauteen päästäminen, on hienoa nähdä kuinka loukkaantunut lintu nousee siivilleen tai pieni lumeen melkein hukkunut siilinpoikanen kasvaa talven ajan laatikossa ja lähtee keväällä omille teilleen.. Yhden sähkölankaan lentäneen huuhkajankin olen hoitanut kuntoon joskus 60 luvun lopulla kun olin vielä melkein lapsi.
Se oli hienoimpia tilanteita elämässäni kun isän kanssa veimme huuhkajan metsän reunaan ja se nousi upeasti siivilleen ja lensi pellon yli...

-Marita-

Luonnoneläin

Olen kyllä minäkin " parsinut ja paikkaillut " jos jonkinlaisia eläimiä. Lokeista vaivaishiireen. Osa menehtynyt, siis jouduin päästämään kärsimyksistä, suurin osa kuitenkin selvinnyt takaisin luontoon.

Tyttäret toi kerran kotiin siilivauvoja kolme kappaletta, emo oli TAPETTU ja kaksipoikasta samantien. Kolmea hoidin, mutta kaksi ei oppinut itse syömään, ainoastaan Löytöksi ristitty selvisi. Kysyin silloin Korkeasaaran indenteltiltä mitä pitäisi tehdä poikasille kun sain ne. Hän pyysi huolehtimaan ne siihen asti kun piikit ovat kovat ja osaavat syödä. Näin tein ja Löytön sain viedä sitten kasäpaikkamme lähellä olevaan maalaiston pihaan.

Tappakoon muut eläimiä, jos eivät niistä tykkää, minä en tapa ennenkuin on ihan pakko. Ihan sama mikä eläin on kyseessä.

Olen kait " hiukan " kaheli, ei väliä.

ei vain ullakolla

asuin aiemmin vanhassa puutalossa, jossa meidän lisäksemme asui hiiriasutuskanta - teimme parhaamme sitä harventaaksemme - se oli kyllä ihan pakko tehdä, sillä loukuista ja niiden saaliista huolimatta hiiriä oli ja oli...

ja kun niitä on, eivät ne pysy ullakolla ja esim. keittiössä, vaan kulkevat teidän nukkuessanne kaikkialla - siitä todisteena kerron esim. seuraavan: ihmettelin, kuka ja miksi oli kasannut pähkinöitä kirjahyllymme (olohuoneessa) alakaappiin, keskelle keskeneräistä villapuserokudintani isoksi keoksi - pähkinät lienevät olleet joskus pöydällä maljassa

joten kyllä ne pikku varpaat vilistävät yöaikaan kaikkialla ja pikku hampaat ja käpälät koskevat kaikkeen - ja pikku peräpäät jättävät mustia merkkejään (näitä me havaittiin tosin vain keittiössä)

joten terveyssyistä jo hiiriä täytyy vähentää!

talon rakenteissa

jatkan vielä näistä suloisista veijareista - talon rakenne oli tietysti täynnä (hiiret lisääntyvät tosivilkkaasti) hiirenpesiä, vaikkei niitä tietysti näy
portaikon alla oli iso vanhanaikainen "sisäänrakennettu" komero - kerran sieltä alkoi tulvia mahdoton löyhkä, selvästi kuolleen lemu - perinpohjainen kaapin tutkinta osoittautui turhaksi, mitään ei löytynyt - hiiri oli kuollut seinän sisään (emme kylläkään käyttäneet myrkkyjä) tai lattian alla olleen hiiren pesän poikaset kuolivat, kun emo jäi palaamatta - mutta hajua ei voinut lopettaa millään konstilla - se heikkeni ja loppui vähitellen

joten kyllä ne talonne rakenteet on täynnä kaikkea mukavaa: hiirten pissaa, muita ulosteita ja ties mitä

ei yksin kuistin alla

jos hiiri asuu kuistin alla, se ja sen "perikunta", jota on paljon, ei pysy siellä kuistin alla - hiiret kulkevat ruuan perässä, missäpä sitä paremmin olisi kuin sisällä, ne pääsevät pienistäkin, olemattomista rakosista jne.