Kevät etenee

Käyttäjän kevätseuranta kuva

Kevätseurannan kuvagalleriaan on saatu hienoja kuvia kevään etenemisestä eri puolilla Suomea. Muutama kuva on myös näkynyt Aamu-tv:n lähetyksissä. Toivottavasti kuvia tulee jatkossakin. Ensimmäiset haarapääskyt ovat saapuneet Suomeen, joten ainakin Etelä-Suomessa, kesä on jo ovella. Pohjoisemmassa taitaa lunta riittää vielä pitkälle kevääseen.

Kaikista kevätseurannan hyönteisistä on saatu havaintoja, ja kuvagalleriassa on hienoja otoksia ainakin sitruunaperhosesta, kekomuurahaisesta, nokkosperhosesta ja leppäkertusta. Melkein kaikki Kevätseurannan linnutkin on bongattu tänä vuonna ja kivoja kuvia on lähetetty. Kasveista leskenlehdet ja sinivuokot ovat kukkineet jo jonkin aikaa. Seuraavaksi voitaisiin odottaa valkovuokkoja, jos kevät jatkuu lämpimänä. Siilit tuhisevat jo pusikoissa, mutta kuvia tämän piikikkään nisäkkään kevätpuuhista ei ole vielä saatu. Yökuvaajan haasteeksi, on napata otos veden yllä kiitävästä nahkasiipisestä teemalajistamme lepakosta.