Mikä vuodenaika nyt on?

Me suomalaiset elämme meren ja mantereen vaihettumisvyöhykkeessä. Atlantin läheisyys tuntuu kosteanlauhoina matalapaineiden hönkäyksinä ja Aasian mahtavalta mantereelta saamme toisinaan hurjan kylmiä talvia ja ihanan helteisiä kesiä. Meillä on myös sanonta, että Siperia opettaa. Liekö sillä viitattu alun perin johonkin muuhun kuin biologiaan, mutta se pitää paikkansa myös kasvien suhteen. Muistan ensimmäisiltä puutarhurivuosiltani kuinka Siperia opetti: 1986-1987 talvi oli ennätyskylmä eteläisintä Suomea myöten – ja tuhot sen mukaisia. Lämpömittari oli kuin nauliintunut -30 asteeseen liki kahdeksi kuukaudeksi. Suurin osa luonnonkasveistamme kyllä selvisi. Ne ovat oppineet tämän säiden vuorottelun kanssa elämään. Ne jotka eivät oppineet, ovat karsiutuneet joukosta pois.

Puutarhakasvien kanssa tilanne on toisenlainen. Monet niistä on kiikutettu jostain muualta. Jostain, jossa vuosittaiset säätilat eivät samalla tavalla sahaa mereisten ja mantereisten ilmojen välillä. Siellä jossain syksy tulee vuodesta toiseen likimain samana päivänä ja talven ensi pakkaset sattuvat tarkasti kalenterin kanssa yksiin. Tai paikasta, jossa vuodenaikojen vaihtelu on hyvin vähäistä. Meillä sen sijaan kaikki on keskimäärin. Ensilumi sataa keskimäärin, hellepäiviä on keskimäärin, sadetta ja ukonilmoja on keskimäärin. Todellisuus kuitenkin on harvoin keskimäärin.

Mikä vuodenaika nyt esimerkiksi on? Jos tarkistaa kalenterista, voi todeta että on talvi. Jouluunkin on enää viikko aikaa. Ikkunasta ulos katsoessa talvi ei kyllä tule mieleen ensimmäisenä eikä vielä toisenakaan. Säätila on kuin syyskuussa, vaikka monet kasvit ovat jo vankasti sitä mieltä, että kevät on koittanut. Nurmikko vihertää, krookus ja näsiä kukkivat, pähkinäpensaan norkot nuokkuvat avonaisina, syreenien ja kärhöjen silmut pullistelevat vihreinä. Jossain kuulemma kukkii omenapuu. Eli täytyy olla huhtikuu!

Mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi ajatella? Arkoja puutarhakasveja on vaikea suojata normaalitalven pakkasilta, viimoilta ja paleltumiselta, varsinkin jos niitä on yhtä paljon kuin Kasvitieteellisessä puutarhassa. Yhden tai kaksi kasvia käärisi vielä hellästi pakettiin, mutta suunnittelepa suojaavasi vaikkapa sata tai kaksisataa herkkähipiäistä kasvattia!

Vielä vaikeampaa on suojata kasveja siltä, ettei talvi tulekaan. Miten sen edes voisi tehdä? Jokaisen kasvin ympärille oma pieni jääkaappipakastin ja oveen luukku, jotta voi käydä kuristamassa, että kaikki on kunnossa sisällä? Koko puutarhan ylle lasikatto ja kaukojäähdytysverkko täysille kasvien pelastamiseksi?

En halua ajatella ensi kevättä. Ensin ennätyskuiva hellekesä ja päälle ennätyslämmin ja pitkä syksy – en osaa, enkä halua laskea yhteen, mitä siitä seuraa. Ensi keväänä kaikilla kasveilla tuskin on asiat hyvällä mallilla. Luonnonkasvien onneksi täytyy todeta, että ne esiintyvät populaatioina, joiden sisällä on melkoista perinnöllistä vaihtelua. Osa populaatiosta voi säästyä, vaikka osa olisikin ollut fysiologisesti väärässä tilassa talven lopulta koittaessa.

Ilmaston lämpenemisen myötä kanit ovat valtaamassa Etelä-Suomea, koloradonkuoriaiset monia perunatiloja. Saman muutoksen vauhdittamina joulukuussa kukkivat omenapuut ja näsiät saattavat olla tulevaisuudessa jokavuotista herkkua – tai painajaista – meille kaikille.

Marko Pesu

Kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri