Tule mukaan Luonnonkukkien päivän retkenvetäjäksi!

Käyttäjän tuomaz84 kuva

Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna 15.6.2008. Retkenvetäjäksi voi ilmoittautua kuka tahansa kiinnostunut, joka tuntee retkikohteensa kasveja sen verran, että osaa esitellä ja kertoa kasveista muille retkeläisille. Viime vuonna opastettuja kasviretkiä järjestettiin eri puolilla Suomea yhteensä 86 paikkakunnalla.

Katsele lisätietoja tältä sivustolta ja iIlmoittaudu mukaan 12.5. mennessä!

Kommentit

Luonnonkukkapäivän retkistä

Luonnonkukkapäivän järjestäjäorganisaatioihin kuulumattomalla, yhdistystoiminan ulkopuolelta tulevalla harrastelijalla on melko korkea kynnys ryhtyä retken vetäjäksi vaikka "tuntee retkikohteensa kasveja sen verran, että osaa esitellä ja kertoa kasveista muille retkeläisille". Odotetaan että vetäjä on jonkinlainen asiantuntija tai vähintään peruskoulun biologianmaikka :). Jos retkikohteita suunniteltaisiin ja toteutettaisiin harrastelijaporukalla vähän samaan tapaan kuin koulussa aikoinaan tehtiin ryhmätyötehtäviä, pilkottiin tehtävä pienempiin osiin ja esiteltiin yhdessä, kynnys olisi matalampi. Ei ilmoittauduttaisi vetäjäksi vaan koottaisiin täällä tai luonnonkukkapäivän nettisaitilla jo vuotta aiemmin ennakkoilmottautumislistaa halutuista luonnonkasvikohteista ja ennakkoilmottautujat juttelisivat keskenään, lähtevätkö porukalla kasviot repussa vai löytyykö porukassa resulsseja toteuttaa avoin tapahtuma :). Valmistautumiseen tarvitaan aikaa; kaikkiin paikkoihin ei välttämättä riitä lähtiöitä ja kuukautta aikaisemmin ei varmaan ehdi vaikka porukka saataisiin kokoon. Heitän idean kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, kun meillä ei ole koko maata kattavaa luonnontieteellistä yhdistystä. Puutarhaharrastelijoista löytyy aktiivisuutta järjestää tapahtumia ihan vapaan keskustelun pohjalta ja nettiä hyödyntäen, löytyykö luonnonkasviharrastelijoista samaa aktiiviisuutta?