Mahdollinen paleodonttilöytö!

Luonnontieteellinen museo julkaisi eilen jännittävän tiedotteen. Kaivauksia kuulemma suoritetaan ainakin tämän viikonlopun ajan. Jos liikutte Helsingissä, käykää ihmeessä katsomassa!
* * *
Luonnontieteellisen museon asiantuntijat epäilevät, että nykyisen Helsingin alueelta saattaa löytyä liitukaudella eläneen dinosauruksen jäänteitä. Museo on saanut kaupungilta luvan aloittaa kaivaukset Helsingin keskustassa Postitalon edessä.
Ensimmäiset todisteet mahdollisesta esihistoriallisesta eläimestä löytyivät Kaarlo Borgin ja Erik Lindroosin arkkitehtitoimiston vanhoista arkistoista. Postitalon rakennuksen rakentamisen yhteydessä on mainittu selittämättömistä luulöydöistä jo vuonna 1938.
Postitalon perusteellisen remontin yhteydessä vuonna 2002 mukulakivikatu avattiin ja maakerrokset päästiin läpivalaisemaan. Läpivalaisun yhteydessä havaittiin outoja muodostumia, joiden sisältöä ryhdytään nyt selvittämään. Museon asiantuntijat kuvailevat paleodonttia pienehköksi dinosaurukseksi, joka saattaisi muistuttaa lähinnä kanan ja liskon sekoitusta.
Vuoden 2002 läpivalaisussa saaduista kuvista päätellen kaivauksissa saatetaan löytää osia paleodontista (latin; ovelahuiputus) tai vastaavasta liitukaudella eläneestä dinosauruslajista.
Lisätietoja paleodontista ja kaivauksista: Wikispedia ja Maan alla -blogi .
- Ylläpidon tiedotuksia
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.




Viimeisimmät kommentit
3 tuntia 44 min sitten
1 päivä 11 tuntia sitten
1 päivä 11 tuntia sitten
1 päivä 16 tuntia sitten
1 päivä 23 tuntia sitten
2 päivää 5 min sitten
2 päivää 12 tuntia sitten
5 päivää 12 tuntia sitten
5 päivää 12 tuntia sitten
5 päivää 14 tuntia sitten