Jälkiä lumessa

Vihdoin tuli talvi koko Suomeen: täällä pääkaupungissakin pakkanen pyöri välillä parissakymmenessä asteessa. Tuoreessa lumessa eläinten jälkien löytäminen on helppoa.

Kotipihan linturuokinnalla on mellastanut melkoinen joukko siivekkäitä: lumi on osin tamppaantunut tasaiseksi ja kuorrutettu auringonkukansiemenen kuorilla. Hieman sivummalla hankea koristaa kaunis siiven jälki jonkun ponnistettua lentoon lumesta.

Olen tainnut unohtaa joku päivä täyttää lintulaudan, orava kun on intautunut järsimään laudan reunaan koloja. Meidän ruokinnallemme ovat oravat ja rusakotkin tervetulleita.

Oravalta meni muutama päivä ennen kuin se oppi kätevän tavan järsiä jyväpötkylää. Ikkunasta oli hauska seurata miten eläin yritti ensin pitää neljällä jalalla männyn rungosta kiinni, mutta pötkylä heilui liikaa. Sitten kurre roikkui takajaloistaan ja piti etutassuilla pötkylää paikoillaan. Vähitellen taidot kehittyivät ja pötkylä alkoi pienentyä vauhdilla.

Seuraavaksi pitää ruokinnalle hankkia auringonkukan siemenien ja ”valmispötkylöiden” lisäksi murskattuja maapähkinöitä. Päivien mittaan ruokinnan on käynyt tarkastamassa moni urpiainen ja vihervarpunen, joiden pienille hennoille nokille auringonkukansiemenet ovat vähän turhan tujua tavaraa.

Taloa kiertää jälkirivistöjä: tuosta on hyppinyt viime yönä rusakko, tässä näyttää fasaani hiippailleen pihan poikki ja lennähtäneen kuuseen päivänokosille. Orava onkin näemmä ottanut vauhtia männystä autotallin katolle, sieltä kuuseen ja päätynyt loikkimaan lumihankeen. Jäljet menevät ristiin rusakon jälkien kanssa. Portin pielessä on piipertänyt joku pieni asukki, lieneekö ollut metsämyyrä tai metsähiiri?

Rusakon jälkijonon tunnistaa tutusta kuviosta, jossa on takakäpälien jäljet vierekkäin ja etukäpälien peräkkäin. Kulkusuuntaan nähden takatassun jäljet jäävät etummaisiksi. Orava loikkii pienempiä jälkiä tasatahtiin. Häntä harvoin laahaa maassa. Fasaanikoiraan komea pyrstö ja hiiren tai myyrän ohut häntä sen sijaan jättävät jälkijonoon omat merkkinsä.

Toppahousut vain farkkujen päälle ja kaupunkiluontoa katselemaan!

Laura Hiisivuori

Kirjoittaja on Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedottaja