Sivuston päivitys

Käyttäjän Tuntematon kuva

Sivusto on päivitetty eilisen päivän aikana ja toivottavasti kaikki päivitykseen liittyvät takeltelut on onnistuttu karsimaan pois. Anteeksipyynnöt siitä, ettei päivityksestä varoitettu etukäteen. Toivottavasti ketään ei joutunut kärsimään ylenmäärin.

Nykyinen päivitys parantaa sivuston teknistä toimintaa ja tietoturvaa. Samalla ollaan toteutettu osa käyttäjien kehitysehdotuksista. Muut toiveet ovat kyllä listalla, ja toivottavasti ratkeavat seuraavassa päivityksessä.

Sivustolla on tapahtunut ainakin seuraavia muutoksia:

  • Pieniä ulkonäöllisiä muutoksia
  • Footerin ei pitäisi enää hypätä kuvien päälle, vaan pysyä kiltisti paikallaan
  • Käyttäjät voivat itse muokata jälkikäteen lähettämäänsä sisältöä. Näin ollen väärään galleriaan eksyneet kuvat voi itse siirtää oikeaan paikkaan. Samoin omat tunnistuskuvansa voi siirtää tunnistettujen joukkoon, kun on tyytyväinen tunnistukseen. Kannattaa kuitenkin odottaa aina pari päivää, jotta kaikilla mielipiteillä on aikaa päästää esille.
  • Käyttäjien rekisteröityminen varmistetaan, jotta sivustolle ei pääse spämmikäyttäjiä.
  • Kuvien yläpuolella on listauksena kategoriat joihin kuva kuuluu - kuvagalleria, kuvan eliöryhmä ja alue. Nämä ovat myös linkkejä, joista voi nähdä listauksen kategorian muista kuvista.

 

Tätä päivitystä vielä säädetään kohdalleen jonkin aikaa. Jos huomaatte, jotain joka ei toimi, ilmoittakaa siitä mieluiten kommentoiden tähän merkintään. Jos ette saa kommentoitua, lähettäkää sähköpostia sivuston ylläpitäjälle tai käyttäkää yhteydenottolomaketta. Päivityksen takia myös sivustolta saattaa löytyä eksyneitä englanninkielisiä pätkiä, niitäkin voi paljastaa tähän.

Kommentit

Siis ei vieläkään

isompia kuvia?

Kertokaa ihan suoraan miksi kuvat pidetään vain 500pix. kokoisina?
Nyt kun teette muutoksia niin tehkää myös tämä kaikkein tärkein muutos jotta kuvista saa paremmin selvää. 800-1000pix. olis sopiva koko luontokuviin joissa usein on todella pieniä yksityiskohtia.

Siis tää käyttäjien rekisteröintivarmistus tarkoittaa sitä että JOKA KERRAN pitää laittaa oma nimimerkki ja salasana ennenkuin pääsee palstalle?
Eikö se ole liian hankalaa?

Omalla kohdallani ei ole ongelmia koska mulla on joka palstalla sama salasana (jota en kyllä suosittele kenellekään) Mutta entäpä ne jotka ovat hukanneet salasanansa?
Nyt sitten pitää ilmeisesti uudelleen rekisteröityä?

Tässä muutama kyssäri.....palsta on ollut mielestäni hyvin toimiva noita spammeja lukuunottamatta.
Myös mahdollisuus siirtää kuva väärästä osiosta oikeaan on hyvä uudistus.

-Marita-

ei, vaan

rekisteröintivarmistus tarkoittaa sitä, että uusien käyttäjien ihmisyys varmistetaan kertaalleen, rekisteröitymisen yhteydessä.

tunnukset ja salasanat eivät pysyneet selaimen muistissa, koska selain ei päivityksen jälkeen tunnista kirjautumislomaketta enää samaksi lomakkeeksi. mutta siis tämän jälkeen se taas muistaa.

kuvien skaalaaminen taas on vähän vaikeampi homma. ainakaan tähän nykyiseen taittoon ei saa mahtumaan isompia kuvia ja tutkimme juuri olisiko oikea ratkaisu antaa taitolla kuvalle lisää tilaa. (tällöin ei tosin kovin montaa pikseliä lisää saada.) mahdollista on myös, että alkuperäinen kuva näkyisi linkistä. tällöin tosin jouduttaisiin kaikki kuvat skaalaamaan automaattisesti tiettyyn maksimimuottiin. isompien kuvien ongelmana myös on, että niiden luvaton käyttö on todennäköisempää. mutta, asiaa siis selvitellään.

Joillain saiteilla

on näkyvissä pienempi kuva ja klikkaamalla sen saa isompana versiona esiin.
Näin on esim. vastavalossa joka on kuvien myyntisivusto ja muutamalla muullakin sivustolla on sama systeemi käytössä....olisko tuollainen tekniikka mahdollista täällä?

Mä en usko että täällä kuvien blagioiminen olis kovinkaan yleistä, koska kuvaajat ovat suurimmaksi osaksi tavallisia "sunnuntaikuvaajia". Ja esim. 800 pixelin kuvaa ei varmaan kukaan halua kopioida, eihän sillä vielä mitään tee.

Mutta jos täällä muulle porukalle käy näin pienet kuvat niin mikäs siinä...aattelin vaan että paljon helpompi olis saada selvää isommasta kuvasta, varsinkin jos on kyseessä tunnistaminen.
Kuvat säilyisivät myös parempana kun niitä joutuis pakkaamaan vähemmän. Toi 500pixeliä on tosi raju pakkaus ainakin isoille kuville.

Automaatti kai pakkaa ne aina tuon kokoisiksi vaikka ne lähettäis isompina...vai?
Yleensä silloin kuvan laatu huononee todella paljon.

-Marita-

jotain häikkää

on kuvien laittamisessa, yritin eilen illalla viisi kertaa laittaa kuvaa, mutta aina jäi tyhjäksi, teksti kyllä näkyi. No, poistin joka kerta kaiken. Tänä aamuna yritin vielä, muttei onnistunut. Osa kuvanlaitoista kuitenkin onnistui illallakin ihan hyvin, mutta miksi jokin tietty kuva ei?