Luonnonkukkien päivä 15.6.

Ensi sunnuntaina vietetään taas luonnonkukkien päivää. Yritimme ylläpidon puolella organisoida tänä vuonna ISL-kukkaretkeä pääkaupunkiseudulle. Tarkoituksenamme oli yhdistää luonnonkuvaus ja kasviretki, mutta valitettavasti retken organisoiminen ei onnistunut.
Suunnittelimme retkeä Harakan saareen huippuoppaan johdolla, mutta valitettavasti kaavailemamme huippuopas joutui muihin tehtäviin. Näin ollen yhteistä ISL-retkeä ei järjestetä. Kukkienkuvaajien kannattaakin suunnistaa muille retkille, joiden tiedot löytyvät Luonnonsuojeluliiton sivuilta.
Luonnonkukkien päivän retkiä varten on perustettu oma kuvagalleria, johon kerätään taas kuvamateriaalia retkiltä. Galleria on esillä muutaman viikon ja siirtyy tämän jälkeen teemagallerioiden arkistoon. Samatenkin kevätseurannan aika alkaa olla jo ohi - kun Lapissakin koivut ovat melkein lehdessä. Galleria siirtyy viikon päästä samaan arkistoon ja foorumin jäsenet voivat keskittyä kesän seurantaan.
Rakkaudesta luontoon jatkuu vielä hetken aikaan. Ensi viikolla tulee tietoja uudesta kilpailusta!
- Ylläpidon tiedotuksia
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjautuminen
Yhteistyökumppanit
Blogista
Sivuston toimintaa - ja ennen kaikkea toiminnan ongelmien ratkaisua - koordinoi Tuomas Aivelo. Biologi, opettaja ja jatko-opiskelija pohtii, miten pienistä puroista kasvaa iso virta ja luonnonystävät kokoontuvat ihastelemaan rakkauden kohdettaan. Tässä blogissa taustoitetaan sivuston uusia tuulia, kerrotaan uusista ominaisuuksista ja aika usein myös kerrotaan meneillään olevien kisojen alkamisesta, päättymisestä ja palkitsemisesta.
Puhutuimmat
Viimeisimmät kommentit
- Tervessi salost
3 tuntia 55 min sitten - Kurre.
1 päivä 11 tuntia sitten - Tervetuloa
1 päivä 12 tuntia sitten - Varpushaukka
1 päivä 16 tuntia sitten - Annika esittäytyy
1 päivä 23 tuntia sitten - Kiva jäniskuva
2 päivää 16 min sitten - Haukkis...
2 päivää 12 tuntia sitten - Temput...
5 päivää 13 tuntia sitten - Kylmää...
5 päivää 13 tuntia sitten - Ei paha
5 päivää 14 tuntia sitten




Kommentit
Luonnonkukkien päivä
Nyt vain jokainen kamera käteen, ja kukkaniitylle. Jos ei löydy niittyä, niin sitten lähipuistoon, mutta vain luonnonkukkia, kiitos.
Onneksi asuu sen verran maalla, että vielä muutama kukkaniittykin on tiedossa.
Aurinkoisia kukkakuvia. ( toivottavasti aurinko paistaa ).
Lapissa
on lehdet silmuvaiheessa...Utsjoki 11-6-08.Horsmat n. 5 cm Kasvu, kukista ei tietoakaan....
kaupungit
jos on kaupungissa, suosittelen luonnonkukkienpäivänä kaikenlaisten joutomaiden etsimistä puistojen sijasta ja kaikkia pieniä nurkkauksia ja rakosia
Lapissa varmaan ajankohta on liian aikainen - kukat tulevat kaikki sitten kerralla