Pajukossa kuhisee!
Pajunkissojen puhkeaminen tuo meille kevään. Pajujen kukinnot ovat monille hyönteisille kevään ensimmäistä ravintoa. Myöhemmin pajun lehdetkin kelpaavat monen ravinnoksi ja pajukon tyveltä voi löytää ruokailevan jäniksen.

Pajuja on monenlaisia ja ne tarjoavat hyvin erilaisia elinympäristöjä. Pajuihin kuuluu niin elämää kuhisevia rantapöheiköitä kuin suuriksi puiksi kasvavia maisemanhallitsijoita. Pääsiäisen alla pajukosta voi löytyä myös innokkaita oksia kerääviä pieniä pääsiäisnoitia. Pajut ovat osa monia vanhoja pääsiäisperinteitä ja perinteisiä käsitöitä. Pajujen ympärillä siis riittää elämää.

Pajut ja erityisesti pajuryhmän komein edustaja raita, ovat Suomen Luonnonsuojeluliiton vuoden laji. Tämän kunniaksi avaamme valokuvakilpailun teemalla "Pajukossa kuhisee". Ikuista hetki pajuihin liittyvästä elämän menosta ja osallistu kilpailuun lisäämällä kuvasi galleriaan. Kuva voi kertoa kasvien, sienten, eläinten tai ihmisten elämästä pajujen tuntumassa tai ihan vain pajun omasta elämästä. Esitä oma tulkintasi!
Kilpailu on auki 16.5. asti. Luonnonsuojeluliiton raita-työryhmä valitsee ja palkitsee kuvien parhaimmiston. Kilpailuun osallistuminen vaatii kirjautumista sivuston käyttäjäksi. Tämä onnistuu etusivulta tai tästä linkistä.

Lisätietoa raidasta ja muista pajuista löytyy Suomen luonnonsuojeluliiton LUMO2010-sivustolta tai Luonnonsuojelijasta 1/2010 (nettisivuilta tai linkki pdf-lehteen).
(Kuvat: Raita alkaa kukkia, aa41; Raita on, seppo1 ja Seppo Parkkinen/SLL)





Viimeisimmät kommentit
5 tuntia 57 min sitten
8 tuntia 30 min sitten
8 tuntia 38 min sitten
8 tuntia 39 min sitten
10 tuntia 38 min sitten
11 tuntia 15 min sitten
11 tuntia 22 min sitten
12 tuntia 20 min sitten
15 tuntia 51 min sitten
16 tuntia 45 min sitten