Ihan pihalla!

Huhtikuussa on alkanut ähiluontoa omalla pihalla, lähimetsässä, puistossa tai asfaltin keskellä. Kaupunki ja muu asuinympäristö on luontoympäristönä usein aliarvostettua aluetta, vaikka se on merkitykseltään ihmisille kaikkein tärkeintä ja läheisintä.

Oma piha on yleensä ensimmäisiä luontokokemusten lähteitä. Kesäyöllä voi seurata siilin tuhinaa, ja saattaa pihaan tulla isommatkin eläimet. Ketut ovat Suomessa yleisiä pihavieraita, mutta ilveksetkin uskaltautuvat kaupunkialueelle. Maaseudulla pihalle voikin tulla sitten melkein mitä tahansa Suomen metsien asukkeja.

Kuten muutenkin kaupungissa, aina yllätykset eivät ole iloisia. Puistossa voi törmätä rottaan tai rakkaudella hellittyjen pihakasvien kimppuun iskee joukko kasvituholaisia. Sama voima, joka ajaa voikukkaa kasvamaan asfaltin läpi, pitää huolen, että kaupungissa riittää monenlaista elämää.

Asutussa ympäristössä joutomaat ovat yleensä parhaita ympäristöjä harvinaisten eliöiden löytämiseen. Niillä voivat elää monet lajit, jotka vanhastaan ovat perinnebiotooppien lajeja. Esimerkiksi Helsingissä Vuosaaren kaatopaikan täyttömaat ovat monien harvinaisten kasvi- ja hyönteislajien paratiisi.

Huhti-toukokuun aikana Ihan pihalla -kisaan osallistuneiden joukosta on arvottu kolme onnekasta voittajaa. Voitokkaat kuvat olivat nimimerkin jarinen kuva Sepelkyyhky, Jukka Kukkosen Keltasirkku ja nimimerkin anders90 oravakuva Pitkäkarvainen noutaja . Voittajille lähtee graafikko, professori Erik Bruunin suunnittelemat Luonnonkukkien päivän T-paidat.

Luonnonsuojeluliiton viestintävaliokunnan kokouksen yhteydessä arvottiin Ihan pihalla -kisaan kesä-syyskuussa osallistuneiden kesken Esko Paavolan suunnittelemia ja valmistamia linnunpönttöjä.

Onnekkaat pönttöjen voittajat olivat tammesan , jarinen ja maija . Onnittelut voittajille.

Lisäksi
samalla päätettiin jakaa tunnustuspalkinto raadin suosikille.
Voittajatyön valinnassa perusteina oli kuvan hyvä laatu ja taiteellinen
oivallus - unohtamatta tietenkään kilpailun otsikossa tajuamista.
Voittajatyötä, ippitiilian Etanan katsetta
, pidettiin jännänä ja onnistuneena kuvana pihan yleisestä asukista.
Ippitiilialle lähtee palkinnoksi Erik Bruunin lahjoittama grafiikan
vedos käpytikasta.

Kuvassa voittajakuva, palkinnoksi lähtevä Erik Bruunin käpytikka,
Suomen luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Heikki Susiluoma
ja ikkunasuomenluontoon.fi -moderaattori Tuomas Aivelo.

Ihan pihalla! -valokuvagalleria jää sivustolle ja sinne voi edelleen lähettää kuvia, vaikka kilpailu onkin jo päättynyt.