Pohjois-Karjala

Mikä korento?

Korentoja lenteli pellolla nyt viikonloppuna Kiteellä. Lähellä on rehevähkö järvi runsaine rantakaislikkoineen.

Onko tämä jokin marjalude ?

Oli mustikoiden mukana ja siitä päätellen voisi olla marjalude.

Elokorento

Vähissä on perhoset eikä korentojakaan ole samalla tavalla kuin muina kesinä. Näitä punaisia, luultavasti elokorentoja lenteli järven suistoalueella muutamia.

Keisarinviitta

Kesän ensimmäinen keisarinviitta. Polvijäri 15.7.2014

Mikähän perhonen

Oli asettunut veneeseen salamatkustajaksi :=) Aika kookas perhonen... ainakin 30 mm.

Niin hyvää... on puna-apila.

Onneksi salaatit ja kukat on pupujussi jättänyt rauhaan kun on vain apilaa tarjolla.

Mikä koi?

Leena kuvasi tämän otuksen parvekelasissa, Joensuun keskustassa 12.7-14.
Ei löydetty ihan samannäköistä, vaikka mustavalkoisia olikin tarjolla. Mitattu koko 9-10 mm.

Haukan poikanen

Pesästä lähtenyt haukan poika oli maassa melko onnettoman näköinen. Seurasi tiukasti tummilla silmillään, eikä tehnyt elettäkään, että olisi pyrkinyt pakoon.

Maastoutumisen mestari?

Keväiset pupun pojat alkavat olla jo puolen aikuisen kokoisia. Metsäpolulla tämä kyyhötti "maastoutuneena" ja läksi pakoon vasta kun lähestyin parin metrin päähän.

Kansallispuisto maisemaa

Kolin huipulta

Yhdistele sisältöä